
Salolainen yhteisömuusikko Anna-Maaria Varonen tekee syksyn aikana mittavan kiertueen eri puolilla Saloa. Varosen Mielimusiikkia-sarjan ensimmäiset tilaisuudet järjestettiin viikonvaihteen molemmin puolin Halikossa, Suomusjärvellä ja Kiskossa.
Varonen kutsuu musiikkituokioissaan ihmisiä ammentamaan musiikista rakennusaineita omaan hyvinvointiinsa.
Elävän musiikin ohessa tilaisuuksissa kuullaan Varosen mietteitä musiikin hyvää tekevästä voimasta. Samalla nautitaan yhdessäolosta ja kohtaamisesta.
-Mielimusiikkia! -sarja on kolmiosainen ja käyn yhteensä 30 kertaa kaikissa entisissä kuntakeskuksissa. Kantavana teemana on hyvinvointi ja musiikkitilaisuudet pitävät sisällään elävän musiikin lisäksi myös juonto-osuuksia musiikin vaikutuksista hyvinvointiimme, Varonen kertoo.
Varonen on kiertänyt jo vuosia sellonsa kanssa Salon seudun hoivakoteja ja päiväkoteja tuomassa lapsille ja vanhuksille musiikkia ja sen rauhoittavaa sanomaa
-Minun toiveammattini oli aikanaan olla yleishyödyllinen lähimmäinen; musiikki on siihen työvälineeni. Kuljen silmät ja korvat auki; musiikki kuuluu kaikille ja sopii kaikille.
Varonen tekee musiikin ammattilaisena ja yrittäjänä paljon töitä puolisonsa Olli Varosen kanssa. Selloduon lisäksi molemmilla on omat projektinsa.
-Musiikkia on kaikkialla, se on iso osa ihmistä ja ihmisyyttä.
Varosen Mielimusiikkia!-kiertue on kolmiosainen ja koostuu osista Äänen äärellä, Musiikista terveyttä ja Musiikillinen omaelämäkerta.
Mielimusiikkia! -sarjan nimi viittaa paitsi lempimusiikkiin myös mielen ja musiikin yhteyteen. Sen taustalla on ajatus musiikista hyvinvoinnin edistäjänä.
Aluksi kuultava Äänen äärellä -teema avaa kuulijoille musiikin äärellä kertyneitä kokemuksia yhteisömuusikon näkökulmasta. Varonen vie sellollaan ja tarinoillaan kuulijat Johan Sebastian Bachin musiikin pariin.
-Minulle Bach on todellista mielen musiikkia. Näiden sävelten äärellä on vietetty hetkiä 300 vuotta. Sello ei ole muuttunut paljoakaan satojen vuosien aikana, mutta maailma ja äänimaailma ovat, Varonen jutusteli maanantai-iltana Kiskon kirjastossa.
Hän vie tarinoillaan kuulijansa pohtimaan kuinka samat sävelet ovat soineet eri aikoina erilaisille ihmisille.
-Siinä ajatuksessa on jotain arvokasta, jotain ajatonta ja jotain pysyvää. Näissä sävelissä historia ja nykyhetki kohtaavat. Läsnä ovat säveltäjän näkemys, soittajan tulkinta ja kuulijan kokemus, jotka käyvät vuoropuhelua keskenään, Varonen sanoittaa Mielimusiikkiaan.
Hän sanoo, että jokaisella on lupa tulla musiikin äärelle sellaisena kun on.
Sarjan toisessa osassa; Musiikista terveyttä -teeman myötä tutustutaan siihen, mitä tutkimukset kertovat musiikin vaikutuksista ihmisten hyvinvointiin.
Musiikillinen omaelämäkerta -teema ohjaa kuulijoita tarkastelemaan musiikin merkitystä oman elämän varrella, eri ikäkausina ja eri elämäntilanteissa.
Mielimusiikkia! -sarjan tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Kuulijat voivat valita itselleen parhaiten sopivan paikan ja ajankohdan.
-Tilaisuudet ovat itsenäisiä, mikä mahdollistaa vaikka vain yhteen tilaisuuteen osallistumisen, mutta yhdessä ne muodostavat ehjän, kolmesta eri teemasta rakentuvan kokonaisuuden. Musiikilliset tuokiot kestävät vajaan tunnin.
Musiikki hyvinvoinnin tukena
Anna-Maaria Varonen on konsertoinut päätyökseen vuodesta 2007 alkaen. Hän on soittanut Selloduon konsertteja yhdessä puolisonsa Ollin kanssa jo yli 20 vuoden ajan Suomen ja Ruotsin lisäksi muuallakin Euroopassa.
Varonen on kouluttautunut myös sairaala- ja hoivamuusikoksi ja haluaa yhteisömuusikkona tukea hyvinvoinnin toteutumista musiikin keinoin. Konserttien lisäksi hän kiertää aktiivisesti päiväkodeissa Kansansaduista säveliksi -sarjan esityksin ja hoivakodeissa Musiikilla muistoihin -tuokioiden sekä huonemusisoinnin merkeissä.
Salossa Anna-Maarian esityksiä on kuultu niin julkisissa konserteissa kuin koululaiskonserteissa, päiväkodeissa, hoivakodeissa ja yksityistilaisuuksissakin.
Viime vuosina Kansansaduista säveliksi -sarjasta ovat päässeet nauttimaan muun muassa kaikki Salon kaupungin eskarilaiset ja monissa salolaisissa hoivakodeissa on kuultu Musiikilla muistoihin -esityksiä.
Anna-Maaria seuraa tarkoin Suomessa tehtävää työtä kulttuurihyvinvoinnin edistämiseksi ja haluaa tarjota oman työpanoksensa siihen.
-Musiikki on todellinen aarre. Toivon, että jokainen löytäisi itselleen sopivan tavan nauttia musiikista ja tulla osallisiksi musiikin hyvää tekevistä vaikutuksista, jotka kantavat läpi elämän.
Yhteisömuusikko ja sellisti Anna-Maaria Varonen järjestää tapahtumasarjan yhteistyössä kaupungin sekä paikallisten toimijoiden; yhdistysten, yritysten, koulujen ja seurakunnan kanssa.
Mielimusiikkia! -sarja on yksi Salon kaupungin Osallistuvan budjetoinnin hankkeista ja se toteutetaan syksyn 2023 aikana kaikissa Salon alueen vanhoissa kuntakeskuksissa: Salo, Halikko, Muurla, Pertteli, Kuusjoki, Kiikala, Kisko, Perniö, Suomusjärvi ja Särkisalo.
Pekka Mäenpää
