Anette Saariniemi on ollut koko nuoren ikänsä ajan askartelija isolla A:lla. Idearikkaus ja uuden kokeileminen ovat olleet hänelle luonteva tapa paitsi pitää hauskaa, myös toteuttaa itseään. Harrastuksesta kasvoi intohimo.
Käsityömyyjäisissä jo useita vuosia kierreltyään ja omia askarteluja myytyään Saariniemi oivalsi, että tästä on mahdollista jatkaa vielä pidemmälle. Noin vuosi sitten syntyi nuoren yrittäjän ensimmäinen oma yritys, Askartelutarvikepuoti Artnette.
Aluksi Perniön keskustassa sijainnut puoti muutti elokuussa Annankadulle Saloon. Yrityksellä on toiminut alusta saakka myös oma verkkokauppa, jonka kautta Saariniemi myy sekä askartelutarvikkeita että valmiita, itse tekemiään askarteluja. Näin muutaman askelen päässä joulusta, yrittäjä pystyy lupaamaan vilskettä riittäneen.
– Joulu on varmasti kaikille askartelijoille sitä puuhakkainta aikaa. Etenkin joulukorttien suosio on edelleen säilynyt vahvana, vaikka postissa kulkevien korttien määrä onkin joka vuosi vähitellen laskenut, Saariniemi toteaa.
Yrityksen pyörittämisen ohessa Saariniemi käy yhä edelleen aktiivisesti myyjäisissä ja hän paljastaa olevansa itsekin täysin jouluihmisiä. Tonttujen ja kimalluksen ilmestyminen puodin varastoon alkoi jo hyvissä ajoin syksyllä.
– Olen jouluhömppäihminen. Nautin tästä vuodenajasta. Kiirettä on, mutta se on hyvää kiirettä. Nyt ensimmäistä vuotta oltuani yrittäjänä voin myös todeta, että matka on ollut hyvin opettavainen. Monia yllätyksiä on mahtunut mukaan, mutta voin silti vakuuttaa tehneeni oikean päätöksen, hän kertoo.
Jouluaskarteluista tarkemmin puhuttaessa Saariniemi näyttää esimerkkejä siitä, miten tavallisia kotoa löytyviä esineitä voi hyödyntää joulukodin koristeluun. Vanhoista CD-levyistä ja grillitikuista syntyy moderneja, moneen sisustukseen sointuvia koristekuusia. Levyjä on näppärä laittaa myös joulukorttien kuvituksien taustaksi – näin niiden loiste jää kuin sädekehäksi esimerkiksi enkelien ja metsän eläinten taustalle.
– Askarrellessa murheet unohtuvat. Se on rentouttavaa, terapeuttista. Siinä kolme asiaa, jotka mielestäni kuvaavat harrastusta parhaiten. Askartelu on mielekästä, luovaa tekemistä, joka myös sopii ihan kaikille taitotasosta riippumatta. Ja vaivannäkö palkitaan omannäköisellä lopputuloksella, Saariniemi kiteyttää.
Tyypillinen salolaisaskartelija on yrittäjän mukaan hänen kanssaan samaa ikäluokkaa oleva tai jonkin verran vanhempi nainen. Kaikenikäisiä askartelijoita kuitenkin löytyy, myös miehiä, ja lapsiperheissä askartelun suosio näyttäisi hänestä ilahduttavasti säilyneen, vaikka enemmistö harrastajista onkin aikuisia.
Tarroja, liimoja, värikkäitä kartonkeja ja kaikkea mahdollista helmistä kangasväreihin ja askartelumassaan voi löytää puodin hyllyistä. Saariniemen mukaan harrastuksessa lopulta parasta on sen rajoittamattomuus – askartelua ei voi tehdä väärin. Mutta juuri puodin iloisen värikästä valikoimaa katsellessa herää kysymys, että onko harrastuksen lumossa mukana jotain muutakin?
– Rakastan askartelutarvikkeita. Se taitaa lopulta olla yksi merkittävä syy puodin perustamiseen, Saariniemi sanoo iloisesti.
– Lisää tulevaisuudensuunnitelmiakin minulla on. Haluaisin pitää puodissa pieniä kursseja tai askartelupäiviä, jossa opettaisin erilaisia askartelutekniikoita. Esimerkiksi tämän vuoden myyjäisissä tekemäni käsintehdyt pahviset joulurasiat ovat olleet tosi suosittuja, hän paljastaa.
Melissa Koponen