Elinan oma tyyli löytyi rock-kulttuurista

Elina Mustaruusun pukeutumisen must have -vaate on aina tyköistuva, joko mustan tai punaisen väreissä, ja häntä inspiroi musiikki ja tunnetilat. Mustaruusu myy rock- ja goottityylisiä vaatteita Muotikadulla sijaitsevassa liikkeessään.

Salolaisen Elina Mustaruusun oma tyyli alkoi löytyä hänen asuessaan vielä Helsingissä. Mustaruusua on aina kiehtonut materiaalina pitsi sekä korsetit. Nuorena hän kävi paljon lavatansseissa, eikä tuolloin tyyli ollut sitä mitä hän nykypäivänä edustaa. Muutettuaan Helsinkiin 2000-luvun alussa hän löysi useita rock-kulttuurin tyylin edustamia ihmisiä, ja ihastui heidän pukeutumistyylinsä. Siitä lähtien hänen pukeutumiseensa ovat kuuluneet tummat vaatteet koruineen ja ketjuineen.
-En omasta mielestäni ole täysin rokkari tai gootti, vaan kevyempi versio siitä tyylilajista. Helsingissä asuessani pukeutumistyylini oli vahvempi, mutta se muuttui muutettuani Saloon vuonna 2008. Koin että olin liian erilainen katukuvassa, ja sittemmin se on muuttunut hillitymmäksi, joskin olen pysynyt kuitenkin muilta osin uskollisena rock-kulttuurin pukeutumistyylille, kertoo Elina Mustaruusu.

Nykyään Elinan ja puolisonsa Juha Mustaruusun omistamasta liikkeestä Zelinasta löytyy rock- ja goottityylisiä vaatteita, kenkiä, koruja sekä naisille että miehille. Elina Mustaruusun haave on ollut aina saada omannäköinen yritys, ja sopiva sijainti muotikadulta mahdollisti sen. Valikoimaa on tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa ja myös verkkokauppa avataan kevään aikana.

Mustaruusun pukeutumisen must have -vaate on aina tyköistuva, joko mustan tai punaisen väreissä, ja häntä inspiroi musiikki ja tunnetilat. Musiikkigenreissä hän on moniruokainen, mutta parhaiten kolahtaa Iron Maiden tai laukkahevi.
-Vaate, josta en koskaan luopuisi on ehdottomasti korsetti, vaikken niitä joka päivä käytäkään. Ne ovat vaan niin siistejä. Sen lisäksi korkokengät, oikein korkeilla koroilla on ihan lempparit, kertoo Mustaruusu.
-Nykyään ihmiset kyllä pukeutuvat rohkeasti oman tyylin mukaan, ja uskalletaan olla erilaisia.
-Mielestäni tämän tyylinen vaatetus ei katso millään muotoa ikää, ja se sopii ihan kelle vaan. Mustaan pukeutuminen on ajaton ja näyttävä tyyli, ja jos haluaa yhdistellä siihen väriä, niin mustan kanssa sopivat kaikki värit, lisää Mustaruusu.

Rockhenkisten vaatteiden myynnin lisäksi Elina Mustaruusu pyörittää yrityksen tiloissa kauneushoitolaa, jossa hän on erikoistunut rakennekynsiin ja ripsipidennyksiin.
-Suosittelen esimerkiksi geelilakkausta kynsiin, jos haluaa helpomman vaihtoehdon rakennekynsien sijaan. Se luo jo siistimmän vaikutelman, kun kädet on laitettu, tai sitten jos on paha tapa pureskella kynsiä, niin rakennekynsi on loistava apu siihen, kertoo Mustaruusu.
-Ripsipidennyksissä taas volyymiripset ovat siitä ihanat, ettei niiden tarvitse olla mitenkään todella pitkät eikä tuuheat, mutta jos on hyvin heikko, lyhyt oma ripsi, niin lyhyellä kolmen ripsen viuhkalla saa jo todella kivan ilmeen. Nykyään myös suositaan paljon ripsiseerumeja, jotka vahvistavat ja kasvattavat omia ripsiä. Mutta ripsipidennyksillä se on niin helppoa, kun on aina huolitellun näköiset ripset, ja kun muistaa pestä niitä säännöllisesti ripsishampoolla pidennysten välissä, jottei sinne pääse pesiytymään likaa tai bakteereja, niin silloin pidennykset säilyvät kauniimpina pidempään, lisää Elina Mustaruusu.

Elina Mustaruusu on monitaituri, sen lisäksi että hän on yrittäjä, taitaa tyylikkään pukeutumisen, kynnet että ripset, hän soittaa myös haitaria, maalaa tauluja, on näytellyt teatterissa ja laulanut lähes kolmekymmentä vuotta. Noin kuusi vuotta sitten kuitenkin elämässä tapahtui käänne, ja hän ei enää pystynyt astumaan lavalle, joten laulaminen ja näytteleminen jäivät. Tänä päivänä hän laulaa omaksi iloksi karaokessa, tai musisoi mökillä vapaa-ajallaan.
-Rentoudun mökillä, metsän keskellä luonnon rauhassa, se on parasta vastapainoa.

Sari Tuomi

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: