Halikon kirkossa järjestetään Kesän Taidemusiikkipäivät.
Ensimmäiset konsertit kuultiin tämän viikon keskiviikkona ja torstaina, loput kolme ensi viikolla.
Halikon Musiikkiyhdistyksen toiminnanjohtaja Henni Isojunno kertoo, että musiikkipäivien aikana kuullaan neljä päiväkonserttia, joissa esiintyy lahjakkaita salolaisia nuoria muusikoita.
Tapahtumaviikon päättää pianisti Markus Ollillan iltakonsertti.
Isojunno sanoo, että taidemusiikkipäivät tekee merkitykselliseksi paikallisuus.
-Haluamme saattaa näkyväksi sen, miten korkeatasoisesti Salossa harrastetaan musiikkia ja kuinka taitavia nuoria muusikoita täällä on.
Mukana musiikkipäivillä on seitsemän hengen esiintyjäjoukko, joista Salon Musiikkiopiston oppilaita ovat Kaisa Johansson, Luka Pan, Kai Yang ja Kaisa Mutanen. Jo musiikkia opiskelevia nuorista ovat kontrabasisti Petra Johansson, joka opiskelee musiikin kandidaatiksi Göteborgissa Jan Almin kontrabassoluokalla.
-Pianisti Elviira Väyrynen opiskelee Turun konservatoriossa ja Kaisa Kaartinen Turun Taideakatemiassa.
Päiväkonsertteihin on vapaa pääsy ja ne alkavat iltapäivisin klo 13 Halikon kirkossa.
-Iltakonsertin pitävä Markus Ollila on Piikkiöön asettunut upea pianisti, jonka konsertteja on saatu iloksemme kuulla enenemissä määrin viime vuosina ja tänä kesänä myös Salossa. Ollila soittaa Halikon kirkon konsertissaan Chopinin ja Schubertin musiikkia.
Isojunno kertoo, että konsertteihin valmistauduttaessa nuoret salolaismuusikot saavat arvokasta oppia ja palautetta Ollilalta. Hän työskentelee myös itse pianopedagogin roolissa omien oppilaidensa kanssa konserttiin valmistauduttaessa.
Halikon kirkossa on hyvä tehdä konsertteja; seurakunta antaa tilat käyttöön ja on muutoinkin tuttu yhteistyökumppani Halikon musiikkiyhdistykselle.
Isojunno kuvaa taidemusiikin edustavan säveltäjän tekemää työtä, jota kukin muusikko opiskelee ja esittää.
-Jokainen soittaja tekee nuotista ja sävellyksestä itse taideteoksen. Teos herää henkiin vasta siinä kohtaa, kun se esitetään, Isojunno sanoo.
Isojunnon kanssa aikanaan Sibelius-Akatemiassa opiskellut Markus Ollila iloitsee siitä, että lahjakkaille nuorille järjestetään tilaisuuksia saada opetusta pitkän kesäloman aikana.
-Näin opettajana on tietysti fantastista kohdata nuoria taitavia soittajia ja myös tutustua heihin.
Viulisti Laura Mutanen (13) kertoo harjoitelleensa konsertin kappaleita keväästä saakka.
-Tykkään soittaa, koska viulu on mukava ja hieno soitin ja siitä tulee tosi kaunis ääni. Sille on tehty tosi paljon hyviä kappaleita.
Markus Ollila, Kai Yang ja Laura Mutanen odottavat alkavaa konserttisarjaa innolla.
Pekka Mäenpää