
Salolainen Ikuisuus-bändi tekee torstaina stadionkeikan Salohallissa.
Aivan yksin Ikuisuus ei lavalle nouse, sillä mukana on yli sata Moision yläkoulun ja Uskelan alakoulun musiikkiluokkien oppilasta.
Ikuisuuden rumpali ja konsertin puuhamies Lari Salakari kertoo, että Ikuisuus & Moisio Steelband feat. Salon Musiikkiluokkien kuoro on iso ja näyttävä kokonaisuus.
– Bändissä soittavat kanssani Kalle Lehtinen, Lauri Kiviranta ja Ville Sihvonen. Keikalla soitetaan nuorten kanssa meidän omia kappaleita.
Klo 18 alkavassa konsertissa on väliaika.
– Konsertin mahdollinen tuotto menee musiikkiluokkien hyväksi. Salon kaupunki ja paikalliset yritykset ovat tukeneet järjestelyjä, suuri kiitos siitä.
Musiikinopettaja Taina Kojo on harjoituttanut Moision Steel Bandin keikkaa varten. Opettajat Terhi Vesterinen ja Mika Virta ovat treenanneet Ikuisuuden kappaleita yhdessä ja erikseen bändin kanssa.
– Salohallin konsertti on sekä meille moisiolaisille hieno kokemus. Siellä on iso lava ja pyrotehosteita. Kappaleet ovat hyvinkin mukaansatempaavia; menevämmät biisit ovat tosi jorattavia ja melodisemmat slovarit kauniita ja herkkiä, Kojo sanoo.
Uskelan koulussa tunnelmat ovat odottavan innostuneita.
– Kyseessä on todella iso konsertti ja tiedossa on ainutlaatuinen kokemus.
Konsertti alkaa klo 18.
Salonjokilaakso