Jonna Hellberg-Pitkänen on monessa mukana. Hän opiskeli aikuisiässä filosofian maisteriksi taidehistoria pääaineenaan, toimii hierojana, museo-oppaana Turun taidemuseossa sekä Paimion parantolassa. Vapaa-aikanaan hän arkistoi valokuvia sekä kirjoittaa tässä lehdessä avustajana. Arkistoinnissa yhdistyvät Hellberg-Pitkäsen mielenkiinnon kohteet: akateeminen osaaminen ja punk – hän tekee nimittäin arkistointia Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry:lle, joka toimii Helsingissä.
– En ole ehkä sellainen, jonka ihmiset mieltäisivät automaattisesti punkkariksi, mutta punk on enemmänkin tapa tehdä ja elää, kuin se miltä näyttää, Hellberg-Pitkänen sanoo.
Hän aikoo tuoda palan Punk-museota myös Saloon. 28. elokuuta järjestettävänä Taiteiden Yänä Hellberg-Pitkänen pistää Bizarren Loungeen pystyyn pop up Punk-museon – se totta kai esittelee salolaista punkin historiaa.
Hän itsekin tunnistaa, että tekee ison työn kahdeksan tunnin pop upia varten. Voisi sanoa jopa ylimitoitetun. Hän haaveilee, että sinne saisi työpajan ja arkiston lisäksi liikkuvaa kuvaa ja ääntä.
– On toisaalta aika siistiä, että joku viitsii tehdä tällaista. Se on myös tapa toteuttaa punkia, löytää palo toteuttaa asioita.
Työpajassa pääsee muun muassa taiteilemaan kierrätysmateriaaleista omia Punk-zinejä, taideteoksia tai vaikka unelmakarttoja lehtileikkeistä.
Salon punk-piirit ovat pienet, mutta ne ovat osa koko Suomen punk-historiaa. Salossa punk-toiminta on perustunut ystävyyteen, jonka ympärille musiikki on muodostanut liiman. Salossa punkia on leimannut riemu ja hyväntuulisuus. Punkia on tehty siitä asti, kun se rantautui Suomeen vuonna 1977.
– Salosta on löytynyt esimerkiksi Olli Suomisen Tempaus -niminen yhtye, Vaavi, God’s Lonely Men ja No Shame. Punkia on tehty suomeksi ja saloksi.
Salo on myös toiminut risteyskohtana punkille.
Punk-musiikin tunnistaa tyylistä, tavasta käyttää soittimia. Punk syntyy halusta soittaa ja tehdä itse, omalla tyylillä.
– Tästä yhdistelmästä syntyy lyhyitä kappaleita, joissa on paljon tunnetta. Joskus jopa yhteiskunnallinen sanoma. Se voi yhdistyä heimoajatteluun, jossa tunnistetaan joku punkkariksi vaatetuksen perusteella. Punkkarius jää tosi kapeaksi, jos miettii vain ulkoista olemusta, kun sitä voi toteuttaa monella tavalla. Siihen liittyy isommin tee se itse -ajatus, Hellberg-Pitkänen kertoo oppimastaan arkistoinnin parissa.
Ulkoiseen tyyliin mielletään usein nahka, niitit ja irokeesi, mutta Hellberg-Pitkänen on punkkari kesähameessa ja tennareissa. Hän kuitenkin samaistuu tee se itse -ajatukseen.
Hänen punk-matkansa sai alkunsa teini-iässä vuonna 1997, vaikka varhaisin muisto on 8-vuotiaana nähdystä Lumikuningatar -elokuvasta, jossa Ismo Alanko esitti ryöväriä.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun näin jotain punkia muistuttavaa.
Hellberg-Pitkänen rakastaa suomeksi tehtyä punkia. Hänelle punk on oman tien löytämistä, kauneusihanteisiin alistumattomuutta ja vapautta. Hänen oman matkansa alkuun kuuluivat ensimmäisen ja toisen aallon punkbändejä, kuten Ramones, Sielun veljet ja Apulanta.
Hän toivoo, että ihmiset tulisivat pop up -museoon, löytäisivät kuvista jotakin tuttua ja kenties heidän sisällään syttyisi punkhenki.
Nelli Spännäri
Lue täältä myös Hellberg-Pitkäsen kirjoittama punk-aiheinen juttu Sampsa Sarparannasta!
