
Joskus idea bisnekseen tulee, kun myy Tori.fi:n kautta moponsa eteenpäin.
– Minulla oli oma crossimopo, jonka sain myytyä. Tori.fi:stä tuli vastaan sähkömopo, joka osui silmääni, Ylönkylästä ponnahtava tuore yläkoululainen Junius Jokilehto (13) kertoo.
Sähkömopo oli Scandic Carry 2020. Mopossa on lava, ja siitäkös yrittäjähenkinen kaveri sai idean.
– Vanhempani ovat yrittäjiä ja yhtenä tuotteena he valmistavat Perniössä Antsun sinappia. Mietin, että josko valjastaisin sähkömoponi hot dogin myyntiä varten. Nimikin oli valmiina, Antsun Nakki, Junius kertoo.
Valikoima on tarpeeksi laaja: myynnissä on ainoastaan perinteisiä hot dogeja, eli hodareita. Hodariin on tarjolla toki myös kasvisvaihtoehto perinteisen nakin sijaan.
Maksimissaan 25 kilometriä tunnissa liikkuva mopo ei vaadi ajokorttia, joten Junius porhaltaa valkoisella hodarimobiilillaan tarpeen tullen vaikka minne. Hodarimobiiliksi nimetty sähkömopo on toiminut hodarikioskina Perniössä Laurin Markkinoiden aikana AntsunFestin ruokakojulla, sekä Ylönkylässä toimivan kyläyhdistyksen ylläpitämässä kyläsaunassa Kirakanjärven rannalla.
– Tarkoitus olisi päästä myymään muuallekin. Minua ja hodarimobiilia voi kysyä vaikka yksityistilaisuuksiinkin, hodarimies kertoo.
– Hienoa olisi, jos pääsisi mahdollisimman moneen paikkaan tarjoamaan tätä herkkua.
Tähän mennessä palaute on ollut positiivista.
– Ihmiset ovat kovin innoissaan ja kyselevät, koska tulen myymään hodareita. Myös itse tuote on saanut kehuja, mikä on kiva juttu. Maistuvat kuulemma hyvältä, Junius sanoo.
Juniusta ja hodarimobiilia, eli Antsun Nakkia voi seurata sosiaalisessa mediassa. Instagramissa tili löytyy nimellä Antsun_Nakki.
Kimmo Lehto