
Elina Koskinen
”Ihmettelijöille tiedoksi, että tämä tuli meidän osalta tehtyä, näettyä ja koettua. Oli kivaa toki ja paikka on ihana. Mutta… Kerran karavaanari on kai aina karavaanari ja mökki kulkee nihkeesti auton perässä ympäri maita ja mantuja.”
Tämä suora lainaus Katrin Facebook-päivityksestä kertoo paljon Tapion perheen mentaliteetista ja asenteesta, josta ei vauhtia puutu!
Kun Katri ja Mikko Tapio ostivat tontin meren rannalta vuonna 2015 ja aloittivat rakentamisen, heitä mietitytti kovasti ovatko he yleensäkään mitään mökki-ihmisiä. Koko perhe, myös 14-vuotias Sanni-tytär ja pian 17 vuotta täyttävä Lassi-poika, olivat tottuneet extempore-lähtöihin ja suunnittelemattomiin reissuihin vaunulla ympäri Suomea. Tapioitten vaunu ei ole ollut leirintäalueella paikallaan, vaan sillä todella matkailtiin.
Katrin ja Mikon häämatkallakin telttailtiin Itä-Suomessa. Siinä vaiheessa kun Lassi oli jo tulossa, päätettiin vuokrata mökki peräti kolmeksi päiväksi.
-Mökki oli kaikin puolin mukava ja paikka kiva, mutta ensimmäisenä iltana aloimme miettiä, mitä ihmettä tekisimme siellä vielä kaksi päivää. Emme millään kehdanneet noin vain sieltä lähteä, joten väitimme kirkkain silmin mökin vuokraajalle, että nyt supistelee sen verran että on pakko lähteä lähemmäksi sairaalaa, muistelevat Tapiot.
Pisin reissu tehtiin taannoin Lieksaan ja sille osallistui myös perheen vanhempi jackrussellinterrieri Pipsa. Ihan joka koira ei voi kehua laskeneensa koskea, mutta Pipsa voi!
-Olemme tähän asti matkailleet vain Suomessa, mutta ollessani Haluatko miljonääriksi -kisassa kerroin että mahdollisilla voittorahoilla ostetaan toinen koira ja tehdään reissu Norjaan. Koska emme ole vielä löytäneet mieleistämme vaunua tai asuntoautoa, Norjan matkaa on lykätty, kertoo Katri.
Sen sijaan Pate-koira hankittiin melkein saman tien. Koko sen ajan kun Paten tuloa odotettiin kerrottiin Pipsalle, että se saa kaverin. Ja kun pentu sitten kotiutui, Pipsa otti sen heti omakseen.
Tapiot siis myivät mökkinsä ja ostivat asuntovaunun. Vai meniköhän se sittenkään niin? Lainataan tähän toista Katrin Facebook-päivitystä:
”20 vuotta on siitä kun viimeksi ajoin yli 500-kuutioista moottoripyörää, mutta nyt oli pakko uskaltaa kun omaksi ostettiin tämä kuussatanen. Ilon itkuhan siitä tuli ja varmaan on hyttysiäkin hampaiden välissä leveästä virneestä johtuen, kun hetken hapuilun jälkeen tajusin, että mähän ihan oikeasti osaan vielä.”
-Tarkoitus oli katsella lauantai-iltana netissä myynnissä olevia vaunuja, mutta sitten eksyin katselemaan nettimotoa, bongasin sieltä Perniössä myynnissä olevan Hondan ja esittelin sitä melkein unessa olevalle Katrille. Sunnuntaina käytiin se sitten ostamassa. Katrihan vaihtoi kerran autonkin ruokatunnilla, kun vanhasta autosta tuulilasin pyyhkijät jumiutuivat, hymyilee Mikko.
Oma vaunu tai matkailuauto ostetaan kuitenkin niin pian kuin mahdollista, jotta se on sitten pihalla valmiina sinä siunaamana hetkenä kun perhe päättää porhaltaa matkaan. Tai sitten…
-Tiedä vaikka vaihdettais vene!