Salolaisen Satu Airion elämä muuttui yllättävällä tavalla puolitoista vuotta sitten. Kynsimuotoilijana omassa Le Blank -kynsitudiossaan työskentelevälle Sadulle helmikuinen maanantai vaikutti aluksi ihan tavalliselta päivältä.
-Minulla oli sellainen perusmaanantaifiilis. Päivä oli tosi takkuinen ja olin koko ajan myöhässä kaikessa tekemisessä. Pitkäksi venyneen työpäivän jälkeen menin mieheni Jarnon valokuvausstudiolle. Jarno sanoi, että puhun tosi oudosti ja käytän kummallisia sanoja. Minulla alkoi olla puheentuotto-ongelmia. Illalla Jarno totesi minulle, että olen muutenkin erilainen. En huomannut itsessäni kuitenkaan mitään erilaista käytöstä tai puheen muuttumista, Satu kertoo.
Seuraavana päivänä Sadulla oli yksi asiakas ja hän teki yrityksensä paperihommia. Hän koki olevansa todella väsynyt.
-Jarnolla oli keskiviikkona varattu aika luomen poistoon. Hän sanoi päättäväisesti, että nyt sinä lähdet kanssani lääkäriin. Siinä vaiheessa olin jo huomannut, ettei puheeni ollut aivan normaalia, Satu kertoo.
Jarno vei Sadun mukanaan lääkärin vastaanottohuoneeseen. Lääkäri hieman harmistui aluksi, sillä Sadulla ei ollut varattuna aikaa.
-En kestänyt lääkärin reaktiota, vaan lopetin puhumisen kokonaan. Jarno aloitti selittämään tilannetta lääkärille, jolloin lääkäri ymmärsi, etteivät kaikki asiat olleet kohdillaan. Sairaanhoitaja otti sydänkäyrän ja yritti mitata myös verenpaineen perinteisellä, käsin pumpattavalla verenpainemittarilla. Se ei kuitenkaan onnistunut. Minut ohjattiin ensiapuun. Siellä ihmeteltiin, miksi olen yhä pystyssä ja kävelen itse. Hoitajat laittoivat minut heti pedille makaamaan ja veivät verhoilla jaettuun tarkkailuhuoneeseen. Minuun kiinnitettiin monia eri mittareita. Käännyin jossain vaiheessa katsomaan monitoria pääni yläpuolella. Verenpaineeni oli 260/160. Silloin aloin tajuamaan, mikä on tilanne. En ollut osannut olla huolissani sitä ennen.
Satu siirrettiin illalla ambulanssilla Tyksiin, jossa hänelle tehtiin suuri määrä erilaisia kokeita.
-Minulle annettiin verenpainetta alentavaa lääkettä, mutta verenpaine ei ensin meinannut laskea. En saanut liikkua neljään päivään lainkaan. Lopulta lääkitys alkoi tehoamaan. Diagnoosina oli aivoinfarkti. Minulle kerrottiin Tyksissä, että olin saanut lievän aivoverenvuodon puoli vuotta aiemmin. En ensin muistanut mitään erikoista tapahtuneen tuolloin, kunnes tapahtumat palasivat mieleeni, Satu kertoo.
Sadun ystävä ja kollega oli ostanut talon Nummelasta. Kolmen ystävättären kesäistä kokoontumista oli ollut haasteellista saada toteutettua, joten Satu lähti lauantaina tapaamiseen edeltävänä päivänä alkaneesta kovasta päänsärystä huolimatta.
-Itsepintaisena ajattelin, ettei odotettu tapaaminen kaadu yhteen päänsärkyyn. Menimme yhdessä hampurilaiselle ja ensimmäisen suupalan jälkeen lähdin kiireesti oksentamaan vessaan. Valittelin ystävilleni, että joudun nyt lähtemään kotiin. Ajoin moottoritietä Saloa kohti. Kuvittelin, että olin nukahtanut hetkeksi havahtuessani siihen, että olin ohituskaistalla. Onneksi siinä ei ollut toisia autoja, enkä ajanut pientareelle. Ajoin loppumatkan ikkunat auki. Nukuin koko sunnuntaipäivän ja peruin kaikki maanantain asiakkaat. Minulla oli siis ollutkin lievä aivoverenvuoto, joka sitten näkyi Tyksissä otetuissa kuvissa. Näin jälkeenpäin mietin, miksen mennyt silloin lääkäriin, Satu myöntää.
Helmikuun tapahtumien jälkeen, oltuaan puolitoista viikkoa sairaalassa, Satu sai kahden kuukauden sairasloman. Hän luuli palaavansa töihin, mutta sairaslomaa jatkettiin vuoden loppuun saakka. Sadulle selvisi, että hän oli ollut sairastuessaan erittäin onnekas. Asia tuli ilmi hänen mentyään Kaskenlinnan kuntoutuslaitokseen, jossa fysio- ja toimintaterapeutit sekä psykiatri kartoittivat tilanteen.
-Moni aivoinfarktin kokenut joutuu käyttämään rollaattoria, kävelykeppiä tai pyörätuolia liikkumisen apuvälineinä. Olin moneen muuhun kuntoutujaan nähden hyvässä fyysisessä kunnossa. Puheterapeutin luona tehdyt harjoitteet olivat minulle kaikkein hyödyllisimpiä. Hän antoi minulle myös vinkin selkokielisten kirjojen lukemisesta. Niiden lukeminen on ollut minulle hyvää terapiaa.
-Minulle aivoinfarkti vaikutti ensimmäisenä puheeseeni ja käytökseeni. Kun palasin sairaalasta kotiin, itkin kaiken aikaa. Kaikki tapaamiset olivat tosi rankkoja, kun en voinut hillitä itseäni. Tällä hetkellä koen olevani periaatteessa oma itseni. Minulla on aivovamma, mutta pystyn elämään normaalisti. Haluan olla sairauteni kanssa sinut. Sain vuoden alussa Kelan sairaspäivärahaa ja luvan tehdä yhden asiakkaan viikossa. Tilanne auttoi siinä, että näin, miten pystyn käyttämään esimerkiksi sähköviilaa.
Paluu rakkaan ammatin pariin
Satu on työskennellyt yli 15 vuotta kynsimuotoilijana, ja hänellä on ollut oma yritys jo 10 vuotta. Hän on käynyt eri kynsitekniikoiden koulutuksia ja kolmen eri rakennekynsimerkin kouluttajakoulutuksen.
-Minulla on paksu nippu diplomeja. Olen ollut rakennekynsien koulutuksessa myös ulkomailla. Olen lisäksi kilpaillut usein. Koin pääseväni vaikeuksien kautta voittoon, kun huomasin että rakennekynnet pysyivät haasteellisissakin kynsissä, vaikka sitä alkuun hieman jännitinkin. Tällä hetkellä kestolakkaus oman kynnen päälle on suosituin vaihtoehto, Satu kertoo.
Sadun taidot huomioitiin viimeks Gel Painting Cartoon Online -kurssilla, jossa kynsiin maalattiin Nalle Puh -tarinoista tutut Tikru- ja Nasu-hahmot.
Satu on ollut kesäkuusta lähtien osa-aikaisella sairaseläkkeellä, jonka hän saa keskeyttää ollessaan täysin työkykyinen.
-Teen puolikasta päivää ja se on minulle sopiva työtahti. Olen iloinen jokaisesta tutusta asiakkaasta, jotka ovat tulleet takaisin sairaslomani jälkeen, ja myös niistä kaikista uusista asiakkaista, joita olen saanut. Rakastan omaa työtäni kynsimuotoilijana. Kun sairastuin, ei ollut varmaa, pystynkö jatkamaan työtäni lainkaan, sillä se on hyvin pikkutarkkaa. Vaikka aluksi minulle oli kovin tunteellista tavata asiakkaitani, niin toisaalta se on ollut osa kuntoutumistani, että olen pystynyt puhumaan tapahtuneesta. Moni ystävä ja asiakas on hankkinut itselleen verenpainemittarin tarinani kuultuaan, Satu toteaa.
Maritta Määttänen
