
Kalevalan päivänä Musinen lavalle nousee persoonallinen naiskolmikko huippujazzmuusikoiden säestämänä. Mimie Moore on Elina Brooksin, Maija Kurjen ja Saana Trygg-Nevanlinnan yllätyksellinen akustinen trio.
-Mimie Mooren teoksissa kirmataan villisti tunnelmien välillä, kornejakaan sävyjä kaihtamatta, kun mehevät stemmalaulut jylisevät huumorin ja vakavuuden kaikilla asteilla. Yhtyeen ainutlaatuinen, juureva soundi lauluineen, ämpäribassoineen, harmonikkoineen sekä pyykkilautoineen tuo uuteen musiikkiin säväyksen vanhasta maailmasta, Salojazzin tiedotteessa kerrotaan.
Mimie Moore kertoo musiikillaan tarinaa ihmisestä elämän inhimillisessä aallokossa herkästi ja rohkeasti suuria tunteita piilottamatta. Vuosien varrella yhtye on konsertoinut tapahtumissa ympäri Suomea ja Saksaa sekä tehnyt yhteistyötä lukuisien yhtyeiden ja muusikoiden kanssa. Trio on palkittu Basso-radion NOST€ -kilpailussa, ja tuottanut musiikkia mm. Suomen skeittimaajoukkueelle.
Vuonna 2024 tuli kymmenen vuotta siitä, kun yhtye aloitti keikkailunsa, minkä kunniaksi yhtye järjestää juhlakiertueen: ”10 vuotta hunajaa”.
Kiertueen konsertit toteutetaan laajennetun kokoonpanon, seitsenhenkisen Mimie Moore Jazz Editionin voimin, jossa lavakarismastaan tunnetun trion ronskit sanoitukset, vahvat melodiat ja mehevät stemmalaulut yhdistyvät eturivin jazzmuusikoiden taidonnäytteisiin. Basisti Esko Grundströmin, trumpetisti-pianisti Mikko “Gunu” Karjalaisen, kitaristi Mikko Iivanaisen sekä rumpali Jesse Ojajärven varmoissa otteissa yhtyeen suojazziksikin kutsuttu musiikki pukeutuu aivan uudenlaisiin kiehtoviin sävyihin.
Maaliskuun alun Local Stars Jr -tapahtumassa esiintyvä Fortuna on nuorista muusikoista koostuva cover-bändi, joka on julkaissut myös omaa suomenkielistä rock-henkistä tuotantoa. Helmi-maaliskuun aikana SaloJazzin yhtyesoiton työpajoihin osallistuneet muusikot esiintyvät Local Stars Jr -illan aluksi. Jazzmusiikin perusohjelmistoon ja improvisaation perusteisiin kurssilaisia ovat perehdyttäneet Sibelius-Akatemian opettaja Toni Mäkinen ja freelance-muusikko Juha Keskinen. Ikärajattoman tapahtuman päättää perinteiset jazz-jamit, johon voi osallistua vapaasti.
Mimie Moore Jazz Edition perjantaina 28.2. Local Stars Night Jr, jamit to 6.3. Konsertit järjestetään ravintola Musinessa ja alkavat kello 19.
Salonjokilaakso