Lentopallopoikien motivaatio hyvällä tasolla

Salon Viestin C- ja D-junioreita kokoontuu perjantai-iltaisin Tupurin koulun liikuntasalissa pidettäviin yhteisiin lentopallotreeneihin.

Valmentaja Mika Tuunainen kertoi molempien joukkueiden pelaavan ikäryhmänsä kärjessä. Innostus lentopallon pelaamiseen voi Tuunaisen mukaan syttyä lajiin tutustumalla.
-Harjoituksiin saa tulla aina tutustumaan. Salon Viesti järjestää myös pallokoulua. Moni kokeilemaan lähteneistä on myös halunnut jatkaa harrastusta. Kaikki lähtee siitä, että pelaaminen on kivaa ja samalla se pitää sisällään haastetta. Mielestäni on hienoa nähdä lasten ilo ja kehittyminen pelissä. Lajia tärkeämpää on kuitenkin lasten liikunta, Tuunainen sanoi.

C-junioreissa pelaa vuosina 09-10 -syntyneitä ja D-junioreissa vuosina 11-12 -syntyneitä poikia. Lentopallopoikien valmennusryhmään kuuluvat Tuunaisen rinnalla Olli Aakula, Eerik Jago, Pasi Schukov ja Tapani Loikkanen. Aakula totesi poikien motivaation pelaamiseen olevan erittäin hyvällä tasolla.
-Poikien pelaaminen on kehittynyt viime vuodesta paljon. Lähden valmennuksessa periaatteesta, että silloin kun tehdään, niin tehdään kunnolla. Hauskaa tulee olla, mutta pelleillä ei saa. Pojilla tulee olla halu oppia lentopalloa, Aakula kiteytti.

D-junioreissa pelaava Samu Tuunainen (12) kertoi harrastaneensa lentopalloa kuusi vuotta.
-Pelasin ensin futista ja sen jälkeen lentopalloa. Lentopallo on vauhdikasta, mutta kun on pelannut vähän aikaa, pelaaminen helpottuu. Lyönti ja hyökkäys on mun vahvuudet, Samu sanoo.

Samu totesi, että lentopalloa voi ryhtyä pelaamaan melko helposti ja kohtuullisin kustannuksin.
-Pelaamiseen tarvitaan sisäpelikengät ja polvisuojat. Pelivaatteiksi sopii T-paita ja shortsit, Samu kertoi.

Samu kertoi harjoitusten alun pitävän sisällään lämmittelyä, venyttelyä ja lihaskuntotreeniä.
-Sen jälkeen me harjoitellaan esimerkiksi hyökkäämistä ja lyöntejä. Loppupeli kestää yleensä 10-30 minuuttia. Ennen kotiinlähtöä me saadaan vielä valmentajien palaute, Samu sanoo.

Hän toivoo kehittyvänsä lentopallossa niin, että voisi aikuisena pelata ammattilaistasolla.

Somerolla asuva Severi Juote (12) on hyvä esimerkki lentopallosta innostuneesta juniorista. Hän kulkee Saloon D-junioreiden harjoituksiin kolme kertaa viikossa.
-Kuskina toimii isä ja äiti, mummi ja pappa, tai mamma ja pappa, melkein siis koko suku, Severi luettelee.

Severi on koulunsa ainoa kuudennella luokalla oleva poika, joka pelaa lentopalloa.
-Meidän luokalla on kyllä tyttöjä, jotka pelaavat myös lentopalloa. Pelaan täällä Salossa nyt ekaa kautta. Tuntuu hyvältä, kun kokee osaavansa pelata ja saa onnistuneen suorituksen pelissä. Nosto ja passi ovat mun vahvuudet. Torjunta on sellainen, missä voisin kehittyä, Severi kertoo.

Niilo Schukov (14) kertoi aloittaneensa pelaamisen kuusivuotiaana.
-Naapuri kysyi, haluanko tulla mukaan kokeilemaan lentopalloa. Hän lopetti kuitenkin pelaamisen, mutta minä jatkoin. Käyn C-junioreiden harkoissa kolme kertaa viikossa ja niiden lisäksi punttiksella, Niilo kerto.

Hänen mielestä lentopallon pelaamista harkitsevan kannattaa tulla rohkesti mukaan harjoituksiin.
-Meillä on kiva porukka, jonka kanssa on kiva tulla pelaamaan. Harkkojen jälkeen on aina hyvä mieli, Niilo sanoo.

C-junioreissa pelaava Jaakko Mattila (15) on pelannut lentopalloa seitsemän vuotta. Hän kuvailee itseään tasalaatuiseksi pelaajaksi, jonka hyökkäys ja torjunta ovat saman vahvuisia.
-Pelitilanteet ovat nopeita, mutta olen oppinut lukemaan peliä vuosien aikana. Minulta löytyy pelaamiseen motivaatiota, käyn viisi kertaa viikossa harjoituksissa ja sen päälle on punttisalitreeni. Torstaisin käyn Raisiossa pelaamassa joukkueen kanssa, jossa on oman ikäisiä pelaajia. Tavoitteeni on jatkaa lentopallossa mahdollisimman pitkälle, Jaakko sanoo.

Tuunainen kertoo, että valmentajien tehtävänä on saada pojat innostumaan urheilullisesta elämäntavasta mahdollistaen myös polun kilpaurheiluun.
-Kilpaurheilupuolelta tästä on osoituksena, että D- ja C-joukkueet ovat pyrkineet harmonisoimaan toimintaa keskenään henkilökohtaisen taitotason mukaan, mahdollistamalla muun muassa D-ikäisten harjoittelun C- junioreiden kanssa. Vastaavasti C-poikia pelaa B-ikäkausijoukkueissa yhteistyöseurojen, kuten Kosken Kaiun ja Raision Loimun sekä Loimaan Jankon väreissä, mahdollistaen pelaajille lisähaastetta harrastukseensa.

Hyvästä vireestä kertoo myös se, että Aluejoukkueissa on iso määrä Salon Viestin poikajunioreita.
-Syksyllä seitsemän C-poikaa osallistui Aluejoukkuejoukkuetoimintaan, vastaavasti D-pojat aloittelivat aluejoukkuetoimintaa, jonne osallistui viisi poikaa. Tuoreimpana osoituksena tasokkaasta toiminnasta on kahden C-ikäisen pelaajan saama kutsu 2009 syntyneiden maajoukkueleirille. Yksi alue- ja maajoukkueiden sekä yhteistyötoimintaseurojen tuomista positiivisista seikoista ovat ehdottomasti uusien kaveruussuhteiden ja jopa kansainvälisten kokemusten mahdollistaminen nuorelle urheilijalle. Monen lentopallonuorukaisen kausi päättyy kesällä elämyksiä tarjoavaan Power Cup -turnaukseen, johon osallistuu satoja joukkueita. Power Cup järjestetään tänä vuonna Joensuussa, Tuunainen kertoi.

Maritta Määttänen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: