Loppiaisen perinteinen AND1-turnaus tuo Saloon lähes 1300 koripallojunioria huoltajineen ja valmentajineen.
Hetken tauon jälkeen lasten ja nuorten koripalloturnaus on saatu taas omalle paikalleen koulujen loma-aikaan. Monille joukkueista Salossa järjestettävä loppiaisturnaus on jo perinne, mutta aina mukaan tulee myös uusia seuroja.
AND1 turnauspäällikkö Kirsi Aarikka-Laanti kertoo, että pelit alkavat torstaina ja päättyvät lauantaina.
– Turnauksen keskus on Salohallissa ja ruokailu Ammattiopistolla. Eri sarjoja pelataan myös Urheilutalolla, Salon lukiolla, Alhaisten koulussa, Hermannissa, Uskelan koulussa, Moisiossa, Pajulassa, Ollikkalassa sekä Halikon liikuntahallissa.
Otteluita pelataan kolmen päivän aikana yli 260 ja turnausta tekemässä on tiiviisti parisataa talkoolaista ja tuomaria.
Tänä vuonna turnaus päättyy Vilppaan ja KTP-Basketin väliseen Korisliigaotteluun lauantaina. Salohalli saataneen pitkästä aikaa täyteen, jos joukkueet jaksavat jäädä pitkän turnausrupeaman jälkeen vielä katsomaan ja kannustamaan.
– Mukana on 113 joukkuetta, joista osa tulee kauempaa. Tänä vuonna meillä oli taas mahdollisuus vastata toiveeseen Korisliigapelin näkemisestä.
Viime vuonna AND1 pelattiin pienimuotoisena vappuna, nyt palataan normaaliin.
– Ruokaa on varattu 1500 hengelle. Olemme saaneet hyvää palautetta Ammattiopiston tarjonnasta, toisenlaisiakin turnausjärjestelyjä Suomesta löytyy.
Tänä vuonna espoolainen Honka on ilmoittautunut turnaukseen useammalla joukkueella.
Myös Vilppaan omat harrastajat odottavat pelien alkamista innokkaasti.
Maanantai-iltana MU10 pojat pelasivat hiki hatussa harjoituksen päätteeksi Uskelan koulun salissa. Valmentajat Ari ja Marko Vihiniemi kertovat, että joukkueessa jotkut ovat pelanneet jo pidempään, osa on vasta harrastuksen alkutaipaleella.
Vilppaasta on mukana toistakymmentä joukkuetta, suurin osa vieraista tulee pääkaupungin suunnasta.
– Tänä vuonna mukana on poikkeuksellisen paljon U16-ikäisiä joukkueita. Liikkuminen pelihallien, ruokailupaikan ja majoituskoulujen välillä tehdään kolmella bussilla, jotka liikkuvat non stoppina koko turnauksen ajan.
Koulumajoitus tarkoittaa luokkien järjestämistä nukkumista varten ja taas turnauksen jälkeen niiden palauttamista mahdollisimman samaan kuntoon koulunsa aloittavia oppilaita ja opettajia varten.
– Tässä riittää tekemistä, mutta siinä on oma viehätyksensä, kun saadaan porukalla turnaus onnistumaan. Haluan kiittää kaupunkia ja kouluja hyvästä yhteistyöstä. Ja salolaisia toivotan katsomaan pelejä ja nauttimaan myös pelipaikkojen kanttiinien tarjonnasta.
Pekka Mäenpää