Makkarakioski on leppoisa paikka talkootöille

Markkinoilla viihdyttiin perinteisten kaavojen mukaan vuonna 2019.

Salon Vilppaan veteraanit ovat olleet Salon markkinoilla myymässä makkaraa vuodesta 1990 lähtien. Veteraanijaoston puheenjohtaja Heikki Kivioja kertoo tykkipuiston lähettyville sijoitettavan valkoisen makkarakioskin vetävän mukavasti asiakkaita.
-Heti torstaiaamusta alkaen olemme paikalla aina markkinoiden päättymiseen asti. Myyntipäivä jaetaan kolmeen vuoroon ja jokaisessa vuorossa on kaksi henkilöä. Meillä käy mukavasti asiakkaita kaiken aikaa, mutta perjantain iltapäivän vuoro on yleensä kaikkein vilkkain. Se on sellainen, että makkaraa menee kaiken aikaa. Grillaamme tavallista makkaraa sekä ryy-nimakkaraa, jonka kanssa saa myös puolukkahilloa. Makkaroiden lisäksi myymme pillimehuja ja limsaa, Kivioja sanoo.

Kivioja kehuu makkarakioskia paikaksi, jossa on mukavan leppoisaa tehdä talkootöitä.
-Meillä on nyt käytössä aivan uusi grillikin. Markkinoilla on mielestäni parasta se, kun siellä näkee sellaisia ihmisiä, esimerkiksi vanhoja koulukavereita, joita en ole nähnyt vuosikausiin. He tulevat ostamaan makkaraa ja jäävät juttelemaan.

Veteraanijaoston vanhoihin perinteisiin kuuluu markkinoiden makkaramyynnin lisäksi kesäinen virkistyspäivä, jota vietetään Klippulassa. Tuolloin on tiedossa muun muassa saunomista, uintia, kalastusta ja pihapelejä. Seuran puolesta on tarjolla keittoa ja pullakahvit.
-Pyrimme järjestämään veteraani-ikäisille myös erilaisia päiväretkiä ja matkoja sekä fanireissuja erilaisiin urheilutapahtumiin. Olemme käyneet muun muassa Kasnäsin kylpylässä ja Raaseporin kisakeskuksessa, Kivioja kertoo.

Vilppaan veteraanit olivat elokuussa mukana torilla pidetyssä Vilpas-päivässä, jossa seuran eri jaostot esittelivät toimintaansa.
-Teemme yhteistyötä monien eri seurojen ja yhdistysten kanssa. Meidän pääasiallinen toimintamme on järjestyksenvalvontaa ja ovimiestehtäviä. Olemme olleet niissä tehtävissä erilaisissa yleisötapahtumissa, kuten messuilla. Kaikki Vilppaan yli 60-vuotiaat miehet ja naiset tai muuten eläkkeelle jääneet jäsenet voivat olla mukana toiminnassa. Olen nyt toista vuotta puheenjohtajana, mutta jaoston toiminnassa ja talkoissa olen ollut mukana jo kymmenen vuoden ajan.

Kivioja kertoo toiminnassa olevan mukana kymmeniä aktiivisia veteraaneja.
-Tupurissa sijaitseva Vilppaan Kirppis on avoinna kesäkeskiviikkoisin ja tuolloin myös makkarakioski ja kahvila ovat veteraanien toimesta avoinna.

Vilppaan veteraanien puheenjohtaja Heikki Kivioja kertoo tykkipuiston lähettyville sijoitettavan valkoisen makkarakioskin vetävän mukavasti asiakkaita.

Kiviojan mukaan Vilppaan veteraanien toiminta tarjoaa mukavaa ajanvietettä.
-Mukaan tulemalla saa luotua sosiaalisia kontakteja ja pääsee myös liikkumaan muiden mukana. Meillä on tarjolla ohjattua kuntoilua ja voimistelua. Kuntosalivuorot ovat maanantaisin Salohallissa. Kuntosalilla on mahdollista harjoitella omatoimisesti ja saada laitteiden käyttöön myös opastusta. Urheilutalolla on torstaisin keppi-, matto- tai kuntovoimistelua ja sen jälkeen pääsee pelaamaan sählyä, Kivioja sanoo.

Salon markkinat torstaina ja perjantaina klo 7-20 ja lauantaina klo 7-16

Maritta Määttänen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: