
Risto Jarvan ohjaamaan menestyselokuvaan pohjautuva näytelmä Loma saa tänä vuonna paikallisvetoisen ensi-iltansa Mathildedalin kesäteatterissa.
Nimensä veroisessa tarinassa pankkivirkailija Aimo Niemi on lähtenyt reissuun ulkomaille. Koko juonenkuljetus kuitenkin alkaa siitä, että hän päätyy väärään maahan – lumen ja laskettelun sijasta aurinkoiselle 1970-luvun Rhodokselle.
Väärien kamppeiden kera Aimo Niemen matka etelän lämmössä vie toisten suomalaisturistien joukkoon ja niin vauhtia kuin värikkäitä persoonia riittää. Erilaiset taustatarinat ja toiveet tästä pitkästä lompakonnyörien kiristyksestä palkinnoksi saadulle lomalle vaihtelevat, mutta silti jokaista reissaajaa yhdistää toive hetken irrotteluun. Mikä tapahtuu Rhodoksella – se myös jää Rhodokselle. Rakkaudelta, seikkailuilta ja monenmoisilta tunnekirjoilta ei voida välttyä, vaan draaman laki toteutuu kesäteatterinäytelmälle odotettavalla tapaa hyvän mielen tunnelman kautta ja onnelliseen loppuun.
Näytelmän Mathildedalissa ohjannut Toni Enholm kertoo vastustaneensa pitkään Loma-elokuvan katsomista, mutta lopulta uteliaisuus voitti.
– Varsin paljon saimme nopeuttaa tarinan rytmiä elokuvasta näytelmäversioon, sillä 1970-luvulla tehtiin melkoisen hidastempoisia elokuvia, hän hymähtää. Myös tarinan tuntu ja yleinen asennoituminen on erilainen kuin lähdemateriaalissa.
– Jarvalla on hienoinen massaturismin kritiikki nähtävissä siinä tavassa, jolla kohtauksia on rakennettu. Tässä Loman kesäteatteriversiossa olemme keskittyneet kepeään viihteellisyyteen.
Näyttelijäkaarti on Lomassa laaja ja vahvasti paikallinen – näyttelijöitä on mukana muun muassa Salosta, Lohjalta, Perniöstä ja Teijolta, sekä Helsingistä. Yksi heistä on myös Mathildedalin kesäasukas. Pääroolissa Aimo Niemenä nähdään Esa Nummela.
Loma-komedia on kymmenes Teatteri Provinssin näytelmä Mathildedalin kesäteatterin lavalla. Ympyrän tietynlaisesta sulkeutumisesta voidaankin puhua, sillä jo kesäteatterin ensimmäistä näytelmää, Kulkurin Valssia, Nummela tähditti sen pääosassa.
– Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon. Olen ollut tässä välissä useammassa Mathildedalin näytelmässä mukana tavalla tai toisella. Nyt alkaa jo matkakin sujua ilman navigaattoria, Esa Nummela lohkaisee.
Ohjaaja Toni Enholmin käsialaa aiemmin Mathidedalissa on puolestaan ollut kesäteatterissa viime kesänä nähty Pikkupojat.
– Loma-komediaa luonnehtii kuvauksellisuus omasta aikakaudestaan. Silloin 1970-luvulla pakettimatkat alkoivat yleistyä Suomessa, ja täältä lennettiin turvallisin mielin etelään ilman kielitaitoa, suomalaiseen oppaaseen luottaen. Ja vaikka näytelmän pääroolissa seikkaileekin pankkivirkailija Aimo Niemi, olemme halunneet juonessa nostaa esiin myös taustahahmojen tarinoita.
Teatteritiimin mukaan näytelmä sopii kaikenikäisille, mutta vetoaa etenkin aikuis-yleisölle.
– Jos joku on itsekin matkaillut menneinä vuosikymmeninä etelässä, on Lomassa nähtävissä niin aikalaisia kuin ajattomiakin etelänreissujen samastuttavuuksia. Mennään syömään, rannoille, turistikohteisiin, museoihin, vaikka minne.
Mathildedalin kulisseissa ja lavasteissa nähdäänkin kaikki edellä mainitut paikat ja enemmänkin, aina bussinpenkille ja hotellihuoneeseen saakka. Myös puvustuksessa nähdään kiistaton 1970-luvun tuntu farkkujen ja takatukkien muodossa. Näistä on Mathildedalin tiimissä vastannut Sanna Leppänen.
– Halusimme alusta saakka tehdä omannäköistämme teatteria, vaikka pohjana onkin elokuva. Samanaikaisesti on tärkeää kunnioittaa alkuperäisteosta, mutta sovittaa se uuteen aikaan ja paikkaan. Näytelmässä korostuu irtiotto arjesta, ja toivommekin myös yleisön kokevan saman katseluelämyksessään, Toni Enholm kiteyttää.
Melissa Koponen