MLL kouluttaa uusia vapaaehtoisia tukihenkilöitä Salon seudulle

MLL etsii uusia vapaaehtoisia tukihenkilöitä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri kouluttaa maaliskuussa uusia vapaaehtoisia tukihenkilöitä Salossa ja sen lähikunnissa asuville lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sirpa Stenström kertoo, että moni lapsi, nuori ja lapsiperhe odottaa parhaillaan itselleen tukihenkilöä, jonka kanssa jutella, harrastaa ja ihan vaan olla ja jakaa arjen iloja ja suruja.
-Tukihenkilöiksi etsitään kaikenikäisiä aikuisia, joilla on mahdollisuus sitoutua tapaamaan tuettavaa lasta, nuorta tai perhettä noin kaksi kertaa kuukaudessa vuoden ajan arkisen yhdessäolon ja yhteisen tekemisen merkeissä.

MLL:n tukihenkilönä aikaa kuluu keskimäärin kuusi tuntia kuukaudessa, mutta vähäiseltä tuntuvalla ajalla voi olla lapselle tai perheelle valtava merkitys.

Maksuttoman tukihenkilökoulutuksen käyneet saavat valmiuden toimia kaverina 6–16-vuotiaalle lapselle tai nuorelle tai perhekummina yksinäisyyttä tai uupumusta kokevalle lapsiperheelle.
-Emme edellytä tukihenkilöiltä aiempaa kokemusta lasten tai nuorten parissa toimimisesta, vaan tärkeintä on kiinnostus lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen.

Vapaaehtoiset saavat MLL:n ammattilaisten ja yhteisön tuen, mahdollisuuden verkostojen ja uusien ystävyyssuhteiden luomiseen sekä näköalapaikan MLL:n toimintaan.

MLL myös korvaa tukihenkilöille toiminnasta mahdollisesti koituvia kuluja.
-Koulutuksessa keskustellaan iltapalan äärellä vapaaehtoistoimintaan ja tukihenkilönä toimimiseen liittyvistä teemoista.

Seuraava tukihenkilökoulutus Salossa alkaa 22. maaliskuuta.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: