Muurlan kotiseutumuseossa tarjoillaan ”läskisoosi ja muit herkui”

Renkipoika ”Aapeli” eli Robin Kapanen tarjoilee Marjatta Vuoriselle pitopöydän herkkuja Honkalan talossa, eli Muurlan kotiseutumuseossa.

On keitettyjä perunoita, silliä, kääresylttyä ja juureslaatikoita. Laukkamakkaraa ja rosollia. Honkalan pienessä punaisessa talossa eli Muurlan kotiseutumuseossa on tänä kesänä esillä herkullinen näyttely, joka kirvoittaa mieliin suomalaisten perinneruokien maut.

Joka vuosi vaihtuvalle näyttelyteemalle on tänä vuonna saatu kipinä Honkalan talon nuorelta renkipojalta Aapelilta ja yläkoulun kotitaloustunneilta. ”Aapeli” eli Robin Kapanen on nyt neljänä kesänä ollut Muurlan kotiseutumuseossa oppaana ja myös sen historian elävöittäjänä – hänet voi museon aukioloaikoina nähdä vaikkapa pihan puutarhatöissä lapio kourassa, perinteiset renkipojan vaatteet yllä.

– Kun aloitin yläkoulun, innostuin samalla ruuanlaitosta. Siitä keksin haluavani oppia tekemään myös perinteisiä ruokia ja että niitähän voisi esitellä täällä museollakin, Kapanen kuvailee.

Hänen kanssaan näyttelyoppaana toimi myös Marjatta Vuorinen, jonka omat muistot lapsuudesta ja nuoruudesta Muurlassa olivat osa näyttelyä varta vasten koottua aineistoa.

– Meitä oli kolme lähiseutulaista tai täältä kotoisin olevaa, joita Muurlan kotiseutuyhdistys haastatteli näyttelyyn, ja toki kaikki muutoinkin mukana järjestelyissä olleet kertoivat omista makumuistoistaan. Sen lisäksi tietoa on löydetty muun muassa kirjoista, ja perheissä ja suvuissa kulkeneista muistiinmerkinnöistä. Yksi tällainen itse koottu reseptikirja on näyttelyssä esilläkin, Vuorinen kertoo.

Honkalan talo itsessään on jo idyllinen ja kodikas varsinaissuomalainen koti menneiltä vuosikymmeniltä, mutta ruokakulttuuri herättää varsinkin talon keittiön henkiin. Pöydälle on katettu aamiaispöperöä talonpoikaistapaan – viiliä, ruisleipää, puuroa ja ”piapojauhoi” eli talkkunajauhoja. Talon suuressa uunissa valmistuivat niin leivät kuin silakatkin, paistuivat ne sitten pannulla tai halsterissa.

– Näyttelyssä on esillä pitopöytä arkea runsaampine antimineen, kahvipöytä kuivakakun, pullan ja korppujen kera sekä keittiön aamiaiskattauksen lisäksi myös leivonnan ja ruokien säilömisen esineistöä. Osa niistä, muuan muassa astioista ja työkaluista, on museon omistuksessa, osa puolestaan yksityiskokoelmista ja perheiltä lainattuja.

Moni näyttelyssä mainittavista ruokalajeista onkin hyvin tuttuja, sillä niillä on edelleen tärkeä merkitys niin suomalaisen arjen kuin juhlan tarjoiluina. Laatikot ja rosolli eli petkelsalaatti ovat nykyisellään vahvasti joulun ajan ruokia, vaikka aiemmin niitä syötiin satokauden mukaisesti jo aikaisemmin syksyllä – silli ja uudet perunat puolestaan kuuluvat edelleen alkukesän herkutteluun.

– Muurlan oma erikoisuus on ainakin verimakkara. Se löytyi ihan kirjoista mainittuna, Robin Kapanen sanoo.

– Tämän kanssa samankaltaista ruokaa on meilläkin aikoinaan tehty ja uunivuoassa valmistunut veripalttu. Ainekset ovat pitkälti samat, mutta eri muodossa, lisää puolestaan Marjatta Vuorinen.

Hänen perheensä oli pientilallisia Muurlan kylän keskustassa.

– Ennen vanhaan ruuanlaitto oli hyvin käytännöllistä. Kaikki hyödynnettiin, niin raaka-aineiden kuin ajankäytönkin puolesta. Muistan hyvin, kun vaikkapa makkarat laitettiin saunan kiukaalle valmistumaan, ja päivällä oli rosolli tehty valmiiksi odottamaan. Äiti kun ehti töiltään navetasta ja mentiin saunomaan, oli sen jälkeen ruoka jo valmista, hän kertoo hymyillen.

Näyttelyn nimikkoruokalaji läskisoosi oli niin ikään heilläkin arkiruokaa parhaimmillaan.

– Tänä päivänä sitä ei kaiketi niin monissa kodeissa enää syödä, se on tavallaan kuin ruskeakastikkeen edeltäjä. Mutta ehkä Robinin ikäiset ja hiukan vanhempi nuori polvi alkaisi uudelleen innostua näistä perinneruuista, Vuorinen pohtii. Ja Kapanen nyökkää.

– Meidän mielestämme näyttelystä tuli tosi kiva. Kaikkien meistä tarvitsee syödä, ruoka on kiinnostava aihe. Samalla näyttelystä voi saada ideoita omaan ruuanlaittoon, Robin Kapanen miettii.

Näyttelykävijän makuhermoja kutkutellaan kierroksen lopuksi myös oikeilla maistiaisilla – tällä kertaa kotitekoisella raparperi-mansikkamehulla ja kekseillä. Ei muuta kuin syömään!

Muurlan kotiseutumuseo eli Honkalan talo on avoinna kesäsunnuntaisin 25.8. asti klo 13–15.

Melissa Koponen

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: