
Salossa avattu Rock Hotel Salo ja torstaina virallisia avajaisia viettävä Pub Rock Stars on tuoreen avioparin Juha ja Elina Mustaruusun yhteinen projekti.
Alun perin rockhenkisen pariskunnan oli tarkoitus aloittaa hotelliyrittäjinä, mutta Hometownin toiminnan päättyminen antoi mahdollisuuden samalla ovenavauksella myös ravintolayrittäjiksi.
-Tämä baarin avaaminen ei todellakaan ollut suunnitelmissa, Elina nauraa.
Viime viikonvaihteessa avautunut baari ja hotelli tukevat toisiaan ja siksi Pub Rock Stars pystyy pitämään ovensa auki aamusta aamuun. Pariskunta kertoo opettelevansa uusia töitä osin entisen rinnalla.
-Varsinkin aamuisin pubin ohella hoituu samalla hotellin vastaanotto ja aamupalapalvelut, Juha kertoo.
Hotellin valmistuneet huoneet ovat saaneet nimensä ulkomaalaisten rockbändien mukaan. Valmiina on kymmenkunta huonetta, jotka ovat saaneet sisustuksensa muun muassa sellaisilta nimiltä kuin AC/DC, Ramones, Queen, Kiss ja Led Zeppelin.
Huoneet ovat varattavissa esimerkiksi Booking.comin kautta.
-Seuraavat huoneet saneeraamme tähän ravintolan yläpuolelle suomalaisen rockin teemalla. Niitä ei voi varata etukäteen vaan ainoastaan täältä baarista. Ajatus on, että taksimatkan sijaan voi jäädä kaupunkiin yöksi siistiin ja huokeaan majapaikkaan.
Mustaruusujen mukaan baarin yläpuolella sijaitseviin huoneisiin ei kannata majoittua hiljaisuutta kaipaavien.
Jo valmistuneet hotellihuoneet ovat Juha Mustaruusun mukaan myyneet hyvin. Kysyntää on riittänyt ja alkava kesä tapahtumineen vaikuttaa lupaavalta.
-Jatkan edelleen vaateliikkeessäni Zelina Desingissa ja Juha on enemmän täällä. Mutta kyllä minäkin olen jo opetellut hanojen käyttöä, Elina nauraa.
Pub Rock Starsin koeponnistus tehtiin viime viikonloppuna, jolloin ihmisiä oli vapun merkeissä runsaasti liikkeellä. Virallisia avajaisia vietettiin 5.5., jolloin esiintymässä oli parivaljakko Ari Koivunen ja Marko Salonen.
-Sen huomasimme, että salolaiset kiertelevät mielellään baarista toiseen ja kesällä se onnistuu tässä keskustan tuntumassa helposti. Katsomme kesän bändejä rauhassa, mutta elävää musiikkia on luvassa kesäkuun alusta alkaen läpi vuoden.
Mustaruusut pyörittävät baaria ja hotellia Elinan yrityksen Zelina Oy:n kautta. Rockhenkiset vaatteet ovat lähellä sydäntä ja aikaa riittää myös tiettyihin kauneudenhoitopalveluihin kuten rakennekynsien tekemiseen.
Musiikkialalla pitkään vaikuttanut Juha Mustaruusu kertoo hotellin ja baarin avaamiseen johtaneen tarinan.
Yöpyminen Tukholman Abba-hotellissa, omat rockhenkiset suunnitelmat ja alkanut yhteistyö kiinteistön omistajan Jukka Alangon kanssa johtivat uudenlaiseen yrittäjyyteen.
Pekka Mäenpää