Salo palkitsi ansioituneita kulttuuritoimijoita ja vuoden 2020 urheilumenestyjiä

Vuoden 2020 nuori kulttuurintekijä on näytelmäkirjailija ja näyttelijä Meri Soininen. Kuva vuonna 2020 esitetystä Teatteri Puutaivaan Mörönkarkottajat-näytelmästä, jonka Meri Soininen käsikirjoitti.

Salon kaupunki on vuosittain palkinnut kansallisella ja kansainvälisellä tasolla menestyneitä salolaisia urheilijoita ja joukkueita kaupungin palkitsemisohjeen mukaisin rahapalkinnoin. Palkitsemisohjeessa on ollut kriteerit myös kulttuurikilpailussa menestyneiden palkitsemiseksi, mutta tämä on käytännössä osoittautunut haasteelliseksi tavaksi huomioida kulttuurikentän toimijoita.
Viime vuonna palkitsemisohjeen kriteereitä muutettiin niin, että kulttuuritoimijoita voidaan palkita myös muilla perusteilla kuin kilpailumenestyksellä. Ohje päivitettiin Salon kulttuuriyhdistysten yhteistyöfoorumin Kulttuurikumppanien ja Salon kaupungin yhteistyönä.
– Tärkein palkitsemiskriteeri on Salon positiivisen kulttuuri-imagon esilletuominen. Saavutuksista tai toiminnasta palkittavan edellytetään toiminnallaan tuovan kaupungille myönteistä julkisuutta ja edustavan arvoja, jotka nostavat Salon vetovoimaa.
– Paikallinen julkisuus ja kulttuuritoimijoiden keskuudessa lisääntyvä myönteinen käsitys Salosta asuin- ja työkaupunkina on merkittävä lähtökohta. Valtakunnallinen julkisuus vahvan salolaisen kulttuurityön esille tuomisessa ei ole pahitteeksi, summaa päivitettyjä kriteereitä vuosina 2019 – 2020 Kulttuurikumppaneiden puheenjohtajana toiminut Marko Heikura Salon kaupungin tiedotteessa.

Ehdotukset palkittavista kulttuurivaikuttajista kootaan paikallisilta kulttuuriyhdistyksiltä ja Kulttuurikumppanit tekee tämän pohjalta palkitsemisohjeen kriteerit täyttävät esitykset kaupungin päätettäviksi. Kulttuurikumppaneiden jäseninä olevien yhdistysten edustajia ei voi ehdottaa palkinnon saajiksi.
Palkintoluokkia on kolme: kulttuuripalkinto, kulttuuritekopalkinto ja nuori kulttuurintekijä.

Kulttuuripalkinto myönnetään erityisistä kulttuurisaavutuksista tai pitkäaikaisesta työstä Salon kulttuurin hyväksi. Palkinnon saajana voi olla yhdistys, työryhmä, ensemble tai yksittäinen taiteilija ja palkinnossa korostuu kertaluonteisuus. Kulttuuripalkinnon arvo on 1500 euroa. Vuonna 2020 kulttuuripalkinnot saivat kuoronjohtaja Saara Kemppainen sekä taidekeraamikot Tuula ja Erkka Auermaa.

Kulttuuritekopalkinnon perusteena on erityinen Salossa toteutettu kulttuuriteko kuluneen vuoden aikana. Kyseessä on huomionosoitus sekä kannustin ja palkinnon arvo on 1250 euroa. Vuoden 2020 huomionosoituksen ja kannustimen sai Rikalanmäki ja sen yrittäjäpariskunta Eija ja Mikko Halkilahti.

Nuori kulttuuritekijä -palkinto myönnetään aktiiviselle tekijälle, joka asuu Salossa tai muualla toimiessaan tuo esille salolaiset juurensa. Kyseessä voi olla yhdistyksen toimija tai itsenäinen taiteen tekijä. Tuhannen euron arvoinen palkinto myönnetään tehdystä työstä sekä kannustimena taiteellisen työn ammattimaiseen jatkamiseen. Vuoden 2020 nuori kulttuurintekijä on näytelmäkirjailija ja näyttelijä Meri Soininen.

Urheilumenestyksestä Salon kaupunki palkitsi vuonna 2020 viisi urheilijaa ja kaksi seuraa.

Salon kaupungin ensimmäiset uusitun ohjeen perusteella palkitut kulttuuritoimijat oli tarkoitus julkistaa kaupungin palkitsemisjuhlassa maaliskuussa, jossa olisi myös julkistettu Salon Urheilun Ystävät 60:n valinnat kaupungin parhaiksi urheilijoiksi vuonna 2020 sekä juhlistettu kaupungin palkitsemia urheilumenestyjiä. Koronasyistä juhlat peruutettiin, ja Urheilun Ystävät julkisti oman listansa tammikuun lopulla.

Kulttuuritunnustusten perustelut

Kulttuuripalkinto

Saara Kemppainen
Saara Kemppainen tunnetaan työstään Leticia-kuoron perustajana ja johtajana. Kuoro on perustettu Perniössä 2003 ja se on laajentunut koko Salon kuoroksi. Kaikkiaan kuorolaisia on sekä Perniössä että Salossa harjoittelevissa kokonaisuuksissa noin 180. Nopeimmin kasvava ryhmä on Leticia Antique, aikuisten kuoro, jossa on jo yli 50 eri-ikäistä laulajaa. Kemppaisen perusajatus on, että jokainen saa laulaa. Tähän Kemppainen on kannustanut myös Raakku-ryhmillä, jossa lannistettu laulaja ensin rohkaistaan osaksi isoa ääntä. Sitkeällä ja persoonallisella tavalla kannustaen Kemppainen on harjaannuttanut kuoronsa maailman kuorokisojen palkituiksi osanottajiksi.

Tuula ja Erkka Auermaa
Taidekeraamikot Tuula ja Erkka Auermaa ovat vaikuttaneet Salossa 1980-luvulta asti, Tuula Auermaa jo aikaisemmin.  Tuula Auermaa on valmistunut Ateneumista keraamikoksi ja Erkka Auermaa on opiskellut keramiikkaa Saksassa. Molemmat ovat osallistuneet lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitäneet omia näyttelyitä. Tänä talvena pariskunnan keramiikkaa voi ihailla Fiskarsin uudessa KWUM-museossa. Tuula ja Erkka Auermaan töitä löytyy lukuisista julkisista tiloista ja taidemuseoiden kokoelmista. Tuula ja Erkka Auermaa ovat olleet aktiivisia jäseniä Salon taiteilijaseurassa ja olleet monin tavoin vaikuttamassa taidetoiminnan edistämiseksi Salon seudulla.

Kulttuuritekopalkinto

Rikalanmäki
Uusien omistajien myötä arvokas historiallinen mäki on taas avattu kaupunkilaisille ja teatterin sekä konserttien järjestäminen mahdollista siellä, mm. paikalliset nuoret ovat päässeet kesällä esiintymään.

Nuori kulttuurintekijä

Meri Soininen
Kohta 18-vuotias näytelmäkirjailija ja näyttelijä – määrätietoinen oman tiensä kulkija, joka säilyttääkseen mielenkiintonsa teatterin tekemiseen janoaa koko ajan uusia haasteita niin näyttelemisen kuin kirjoittamisenkin suhteen. Ollut mukana jo useamman lastenteatteri- sekä kesäteatterinäytelmän tekemisessä erilaisissa rooleissa. Kirjoittanut 7 lastenteatterinäytelmää lauluineen vuosina 2013-2020, viimeisimpien näytelmien laulut myös säveltänyt itse.
Näytelmiä on esitetty Vaskion Teatteri Puutaivaan Tikkujen areenalla / Märynummen Halikon sairaalan salissa sekä mm. Mikkelissä ja Luvialla. Näytelmät ovat saaneet positiivista palautetta niin ohjaajilta, näyttelijöiltä, yleisöltä kuin arvostelijoiltakin. Näytelmät sekä laulut ovat kehittyneet koko ajan ja viimeisin Mörönkarkottajat on yleisöä osallistava, jossa katsojat saavat vaikuttaa näytelmän käänteiseen. Näytelmät on kirjoitettu roolitoiveiden mukaan ottaen huomioon myös näyttelijän persoona, mikä on ollut vaativa tehtävä, mutta mieluinen asia ryhmälle. Teoksien aiheet kumpuavat hyvin pitkälti omasta arjesta sekä ajankohtaisista ja omaa kiinnostusta herättäneistä asioista.

Urheilumenestyksestä palkitut

Karhulahti Arttu, 1. sija bridgen SM-Swiss IMP’s parikilpailussa (Karhulahti – Nyberg Clas)
Kirmula Miika, 1. sija suunnistuksen SM-keskimatkan kilpailuissa
Piispa Matilda, 3. sija kouluratsastuksen SM-kilpailuissa
Saarimäki Heini, 1. sija suunnistuksen SM-kilpailuissa sarjassa D21-joukkueessa
Virtanen Roope, MM-pronssia ratamoottorivenekilpailun F4-luokassa
Angelniemen Ankkuri ry, Mikko Sirén: 2. sija miesten suunnistuksen SM-kilpailuissa H21-sarjassa erikoispitkällä matkalla
Angelniemen Ankkuri ry, 1. sija suunnistuksen SM-kilpailuissa D21 joukkueessa
Salon Seudun Ampujat ry, 3. sija ilma-aseiden SM-kilpailuissa 22. – 23.2.2020 naisten yleisessä sarjassa joukkueessa (Julia Rannikko, Mira Terkola ja Minea Terkola), Mikkeli

Lue Salon kaupungin tiedote kokonaisuudessaan: https://salo.fi/?mid=4-1143

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: