
SaloJazz järjestää maalis-toukokuussa rytmimusiikin koulutusta, jossa käsitellään yhtyesoiton perusteita ja improvisaatiota.
Kolmen workshop-viikonlopun opetus sisältää sekä pienryhmäopetusta että yhtyetyöskentelyä. Suomen Kulttuurirahastolta saadun apurahan turvin voidaan jatkaa viime vuonna käynnistynyttä, säännöllistä rytmimusiikin yhtyekoulutusta.
Työpajojen opettajina toimivat salolaiset muusikko-opettajat Toni Mäkinen ja Juha Keskinen. Työpajat järjestetään Salon lukiolla ja vaativat ennakkoilmoittautumisen perjantaihin 18. maaliskuuta mennessä.
-Oppilailla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta yhtyesoitosta, mutta hyvät perustiedot omasta instrumentista ovat toivottavia, SaloJazz kertoo tiedotteessa.
Viime vuonna työpajabändit esiintyivät Salon torin ohjelmallisessa kesäsunnuntaikonsertissa sekä SaloJazz Cornerissa Taiteiden Yänä.
-Tänä keväänä työpajoista syntyneet kokoonpanot pääsevät esiintymään uudessa rytmimusiikkiin painottuvassa ravintolassa, joka avataan Saloon kevään aikana. Toki työpajoihin osallistuminen ei välttämättä edellytä esiintymistä.
Mikäli työpajoihin ilmoittautuu suuri määrä osallistujia, opettajat järjestävät koulutuksen varaten oppilasmäärän mukaan muodostettaville yhtyeille tarpeen mukaan lisää opetusaikaa ja jakaen oppilaat siten, että yhtyeiden koko säilyy riittävän pienenä.
SaloJazz on järjestänyt soitinopetusta (piano, kitara, basso, rummut) syksystä 2018 alkaen ja tavoitteena on luoda säännöllinen pohja rytmimusiikin yhtyekoulutukselle Salossa.
-Samalla kaikenikäisille kehittyville muusikoille tarjotaan esiintymismahdollisuuksia.
Salonjokilaakso