Salon kirjastossa avautui tiistaina sukkanäyttely.
Mistään ihan tavallisesta sukkakokoelmasta ei ole kyse, sillä näyttelyn lähtökohta on ihmiskunnan moninaisuus, joka tuodaan esille symbolisesti sukkia käyttämällä.
Näyttelyn pohjana toimii Keanne van de Kreeken, Andréa Vannucchin ja LauNaun tuottama Toisen sukissa -elokuva ja Nurinpäin-kollektiivin tekemä työpajan ohjaajien opas.
-Näyttely koostuu monien tahojen tekemistä sukista. Mukana ovat olleet Salon kansalaisopiston kuvataidekoulu, Ollikkalan koulun kuvataiteen valinnaisryhmä, Uskelan koulun Valmo-luokka, Somero-opiston taidekoulu, sekä Oinasjärven, Pitkäjärven ja Kosken koulun kuviskerhot, näyttelyn tiedotteessa kerrotaan.
Sukkia on tehty tehdä eri tekniikoilla: paperista, tekstiilistä, kierrätetyistä materiaaleista, esineistä tuunaamalla, savesta.
Sukat voivat olla eri kokoisia, miniatyyristä jättikokoiseen.
Yhteisöllisissä teoksissa jokainen elementti on saman arvoinen, jokainen on arvokas. Kohtaamispinta on juuri erilaisuudessa.
“Toisen sukissa” on yhdeksän minuutin pituinen elokuva, joka kertoo ystävyyden tarinan. Teoksessa käsitellään lasten pelkoa, turvallisuuden tunnetta, irrottautumista tutuista paikoista.
-Tarkoituksemme ei ollut kaunistella maahanmuuttajien kokemuksia, mutta halusimme tuoda niitä esille niin, että ne ovat ymmärrettäviä ja prosessoitavia.
Toisen sukissa -lyhytelokuvaan liittyy työpaja, jonka tehtävät saavat lapset kokemaan, kuinka hyvä ja oikein on, että koemme asiat eri tavoin.
Opas työpajan ohjaajille on vapaasti ladattavissa osoitteesta nurinpain.com.
Nurinpäin Kollektiivi on vapaa ryhmä, joka koostuu salonseutulaisista eri taiteenalojen ammattilaisista. Työryhmä toteuttaa erilaisia taidehankkeita ja sen yhtenä keskeisenä tavoitteena on laajentaa ja kehittää monitaiteellista esitystoimintaa sekä sukupolvien ja kulttuurien välistä kohtaamista.
Salonjokilaakso