
Salon linja-autoaseman sisätilat saadaan auki viimeistään ensi viikolla.
Vielä tämän viikon asiakkaiden on pärjättävä ulkona pakkasessa tai odotettava kyytiä esimerkiksi Linjurin ala-aulassa.
-Ovet avataan mahdollisesti jo loppuviikosta, viimeistään maanantaina, talomestari Oskari Kauko Salon kaupungilta kertoo.
Tiistaiaamuna ennen kahdeksaa linja-autoasemalla ystäviensä kanssa hytisseet Farhaan Abdikhani, Abdullahi Abdi Ali ja Abdi Aziz Abdullahi odottelivat bussia, jolla pääsee Ylhäisiin kansalaisopistolle suomen kielen kurssille.
-Tulimme tänne Märynummelta bussilla ja odotamme nyt, että pääsemme seuraavaan.
Linja-autoaseman odotustilojen aukeamien kuulostaa kolmikosta hyvältä ajatukselta, varsinkin talven pakkasessa.
Kyytiä Helsinkiin odotellut Ville Nieminen oli vienyt autonsa rautatieaseman parkkiin ja kävellyt sieltä linja-autoasemalle.
-Normaalisti en tarvitse sisätiloja, koska ehdin odotella yleensä tässä vain muutaman minuutin. Käyn kerran kaksi viikossa Helsingissä. Näin kylmällä ilmalla lämmitetty sisätila olisi hyvä asia.
Salon kaupungin tekemä odotustilojen remontti on osa linja-autoaseman viihtyisyyden parantamista. Työt alkoivat viikolla 45 ja sisätilat ovat olleet siitä asti kiinni. Kulku Linjurista ja Plazasta lähtölaitureille on tapahtunut remontin ajan ulkokautta.
Liikennepalvelupäällikkö Tanja Ahola kertoo, että asiakastilat remontoidaan kokonaan uuteen uskoon.
-Odotustiloihin tulee pöydät ja penkit. Myös Waltin itsepalvelukassa saadaan uudestaan käyttöön. Myöhemmin sisätiloihin saadaan vielä Paikun aikataulunäytöt, Ahola kertoo.
Kaupunki uusi viime vuonna linja-autoaseman pysäkkialueiden pinnoitteita ja rakensi pysäkkikatokset suurimmille nousupysäkeille. Linja-autoaseman viihtyisyyden parantamiseen varattiin talousarvioon 112 000 euroa.
Tilojen saneeraushanke sai alkunsa 2021 valtuustoaloitteesta. Kaupunkikehityslautakunta totesi toukokuussa 2022, että linja-autoaseman viihtyvyyttä on tarpeen parantaa.
-Kaupungin vastatessa alueensa joukkoliikenteestä on kohtuullista, että linja-autoaseman yhteydessä on asianmukaiset asiakastilat.
Kiinteistöpäällikkö Jarno Mustosen mukaan kaupungilla on odotustilojen yhteydessä vapaita neliöitä, joita kiinnostuneet voivat tiedustella vuokralle. Tällä hetkellä tiloihin ei ole tulossa yritystoimintaa; kahvilaa tai muuta palveluntarjoajaa.
-Joitain keskusteluja on ollut, mutta mitään varsinaisia neuvotteluja ei ole käynnissä eikä sen suhteen ole kerrottavaa.
Tiloissa on toiminut aiemmin Matkahuolto ja sen poismuuton jälkeen remonttiin saakka myös kebab-pizzeria ja R-kioski.
Uusien odotustilojen vessat toimivat kännykällä.
-Ovet avataan puhelinsoitolla, joka maksaa 50 senttiä. Sinne tulee myös kännyköiden latauspisteitä, Oskari Kauko kertoo.
Linja-autoaseman odotustilat ovat avoinna kauppakeskus Linjurin aukioloaikojen mukaan.
Salonjokilaakso
