Siivousalan yrittäjä Mari Breilin kannustaa unohtamaan häpeän omasta kodistaan

Mari Breilin päätti toteuttaa unelmansa ja perusti siivousyrityksen.

Kun Mari Breilin oli vuonna 2020 uuden työpaikan kynnyksellä, hän päätti tehdä täyskäännöksen.

– Elämässäni oli tapahtunut isoja muutoksia parin vuoden sisällä ja olin monella tavalla uuden edessä. Istuessani saunassa, jossa aina koen parhaat ajatukseni, tajusin että nyt on aika toteuttaa pitkäaikainen unelmani ja ryhtyä yrittäjäksi. Olen pienestä asti rakastanut siivoamista ja järjestelyä, joten siivousyritys oli luonteva idea, Breilin hymyilee.

Idea yrityksen nimeen ja ydinajatukseen syntyi lauteilla siltä istumalta: Kotirauha. Ajatuksena on, että Breilin pystyy työllään tuomaan asiakkaan kotiin rauhan ja vähentämään stressiä.

– Jos siivoaminen ei ole itselle mieluista, miksei ulkoistaisi sitä, jos siihen on mahdollisuus. Haluan ajatella, että minä tuon asiakkaideni elämään apua ja helpotusta.

Kotirauha tarjoaa Lepoa, Rauhaa, Tarmoa ja Ruokarauhaa. Kyseessä on erilaisia siivouspaketteja. Breilin osoittaa siivouskohteilleen huolta ja lämpöä. Hän laittaa tiskejä, pyyhkii kaappien päältä pölyjä, vie roskat ja laittaa pyykkejä, vaikka niitä ei paketeissa mainita.

– Miksi en tekisi sitä, kun se lisää omaa työaikaani vain 10 minuuttia, ja vähentää arjen kuormitusta, edes päiväksi.

Yksi intohimo saattaa siivoushommissa viedä Breilinin mukanaan.

– Järjestellessä minusta kuoriutuu oikea Innon Marko Paananen, kun rupean hommiin. Minulla on selkeä visio, kun huomaan jonkun kohdan ja saan ajatuksen, miten se voisi toimia paremmin. Ehkä minulta löytyy jokin kirjainyhdistelmä, hän nauraa.

Kuusjoelta löytyy Huvikumpu, jota Breilin asuttaa. Vaikka hän kokee sielunsisaruutta Peppi Pitkätossun kanssa, hänen kotinsa on järjestyksessä. Pepin kanssa hän jakaa iloisuuden ja aktiivisuuden.

– Olen ennen ohjannut jumppia. Siitä on varmasti apua myös siivoustyössä, kun tiedän oikean tavan kumartua ja nostaa tavaroita rasittamatta kehoa liikaa.

Ainakaan vielä hän ei ole kokenut siivoustyön fyysistä raskautta liikaa, vaikka kalenteri onkin täynnä. Pääosin Breilin työskentelee yksin, mutta hänellä on takaraivossa ajatus työntekijöiden palkkaamisesta. Silloin työmäärä olisi tasaisempi.

Moni saattaa kokea kodistaan kotihäpeää, varsinkin kun ei ole ehtinyt siivota. Ennen siivoojan tuloa moni saattaakin siistiä paikkoja.

– Kotihäpeä on turhaa. Minut on pyydetty paikalle syystä. Eihän kukaan mene kampaajallekaan niin, että leikkaa tukkansa ensin itse. Esteitä voi siirtää, mutta mitään suurempaa ei tarvitse tehdä.

Vaikka asiakas olisikin kotona, se ei siivoojaa kuitenkaan häiritse.

– Minun on tarkoitus tuoda asiakkaan kotiin rauha, niin toivon itselleni myös työrauhaa. Tilanteessa, jossa asiakas työskentelee kotoa yritän olla mahdollisimman huomaamaton. Kerran möngin lattiaa pitkin, kun kävin huoneessa, jossa oli Teams-kokous käynnissä, Breilin nauraa.

Hän sanoo kuitenkin nauttivansa asiakkaiden kanssa keskustelusta ja haluavansa asiakkaiksi erilaisia ihmisiä.

Tammikuun alussa kotitalousvähennyksiin tuli muutos: vähennystä voi vuodessa saada yksi ihminen enintään 1 600 euroa, puolisot yhteensä 3 200 euroa. Ainakaan vielä muutos ei ole näkynyt Kotirauhan kalenterissa.

– Ihmisillä on erilaisia syitä tarvita siivousta, eivätkä syyt ole poistumassa. Uskon, että muutoksessa ei ole vaikutusta, mutta se jää nähtäväksi. Ehkä joku lopettaa, kun vuoden vähennysmäärä tulee täyteen.

Kiireisimmät ajat siivouksessa ovat kevät ja joulu. Kevät on kiireisin, sillä se kestää kuukausia ja aika, jolloin ihmiset kaipaavat ikkunan pesua, vaihtelee.

– Jotkut haluavat ikkunat puhtaiksi heti maaliskuussa, toiset siitepölykauden loputtua. Myös juhannussiivoukset ovat yleistyneet.

Breilin on jakanut siivousvinkkejään myös Iltalehdessä peräti kuusi kertaa.

– Minut löydettiin kotisivujeni kautta ja niiden kokonaisuus sai kiitosta. Se oli kiva kuulla, sillä olen kirjoittanut kaikki sivujen tekstit itse ja olen sielläkin oma itseni.

Marin vinkit siivoukseen:
– Satsaa hyviin siivousvälineisiin.
– Siivoa heti sotku, jonka näet.
– Hanki staattinen pölyhuisku. Se on paras!
– Lemmikkien omistajille paras on robotti-imuri isolla säiliöllä.
– Käytä kuivausrumpua. Sinne jää vaatteista irtoava pöly.

Nelli Spännäri

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: