Salossa koronatestiin samana tai seuraavana päivänä

Salon kaupungin koronatilanne on hyvin samantyyppinen kuin muuallakin Varsinais-Suomessa ja käytännössä koko maassa.
Kaupunki kertoo tiedotteessa, että ilmaantuvuus on voimakkaassa nousussa, koronatestien positiivisuusprosentti on korkea ja suurin osa tartunnoista on omikronvariantin aiheuttamia. Salossa tartunnan jäljitys on ruuhkautunut, mutta koronatestiin pääsee tällä hetkellä saman tai seuraavan päivän aikana.
Koronarokotusaikoja on lisätty niin, että myös tiistaisin ja torstaisin rokotetaan klo 19 asti.

Salossa koronatestaukseen pääsee tällä hetkellä saman tai seuraavan päivän aikana. Salossa tehdään arkipäivinä noin 200 testiä päivittäin ja sunnuntaisin noin 100. Lauantaisin ei testata. Testausta kohdennetaan ensisijaisesti henkilöihin, joilla on koronatautiin viittaavia oireita, ja positiivisten osuus testatuista on noin 25 prosenttia.
Arkisin lähetteen koronatestiin saa omalta terveysasemalta ja sunnuntaisin klo 8-16 ottamalla yhteyttä numeroon 02 772 3023.

Helposti tarttuva omikronmuunnos on aiheuttanut sen, että tartunnan jäljitys on ruuhkautunut. Kaikille positiivisen koronatestituloksen saaneille lähetetään tekstiviesti, jossa annetaan toimintaohjeet eristyksestä ja muiden perheenjäsenten karanteenista.
Eristyksen ja karanteenin pituus on tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistuksen mukaisesti 10 päivää, mutta karanteeniajan pituuteen saattaa olla tulossa muutoksia jo lähipäivinä.
Tähän liittyen on hyvä seurata myös THL:n sekä muiden viranomaisten tiedotusta.

Suurien tartuntamäärien vuoksi Salossa on priorisoitu jäljitystä THL:n ohjeistuksen mukaisesti suuren tartuntariskin tilanteisiin ja tiloihin. Suuri tartuntariski on perheissä, sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköissä kuten esimerkiksi hoivakodeissa, vastaanottokeskuksissa ja muissa vastaavantyyppisissä laitoksissa sekä kursseilla ja leireillä, joissa on yhteismajoitus ja työpaikoissa, joissa on yhteismajoitus esimerkiksi kausi- tai rakennustyöntekijöille.
Myös karanteeneja asetetaan vain näille ryhmille.
Koska jäljitystä on jouduttu priorisoimaan, kaupunki toivoo, että jokainen tartunnasta tekstiviestin saanut tiedottaa myös lähipiiriään mahdollisesta altistumisesta.

Tartuntatautilääkäri Kaisa Ellä muistuttaa, että edelleen paras tapa estää koronaviruksen leviämistä, vakavia koronatautitapauksia sekä terveydenhuollon kuormitusta on ottaa koko koronarokotesarja sekä noudattaa terveysturvallisuussuosituksia eli käyttää maskia, pitää turvaväliä sekä huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta.
Ellä muistuttaa vielä erikseen, että ylioppilaskirjoitusten lähestyessä erityisesti abiturienttien ja heidän läheistensä olisi hyvä ajoissa huolehtia rokotussuojasta.

Saktan rokotuspisteessä rokotetaan tällä hetkellä kaikkina viikonpäivinä. Maanantaista torstaihin rokotuspiste on avoinna klo 8–19, perjantaisin klo 8–14 ja lauantaisin sekä sunnuntaisin klo 9–16. Ensimmäisen ja toisen rokotteen saa ilman ajanvarausta ja kolmannen ajanvarauksella.

Rajoitukset ja suositukset

Varsinais-Suomessa ovat voimassa Lounais-Suomen aluehallintoviraston 29.12.2021 antaman päätöksen mukaiset kokoontumisrajoitukset 15.1.2022 asti. Poikkeuksena tähän on Turun hallinto-oikeuden 10.1.2022 antama välipäätös, jonka mukaan kuntosalit ja muut yksilöurheiluun tai -liikuntaan käytettävät sisäliikuntatilat voivat olla auki, jos niissä noudatetaan asiaankuuluvia terveysturvallisuuskäytäntöjä.
Välipäätös on voimassa 15.1.2022 asti.

Aluehallintovirastolta odotetaan uutta rajoituspäätöstä loppuviikon aikana.

Ravintoloiden osalta on valtioneuvosto muuttanut asetusta niin, että 12.1.2022 alkaen kaikki ravintolat, myös kahvilat ja pikaruokapaikat, on suljettava klo 18 eikä koronapassilla voi kiertää rajoituksia. Asetus on voimassa 31.1.2022 asti. Asetus ei koske henkilöstöruokaloita, noutoruuan myyntiä tai liikennemyymälöiden ravitsemisliikkeitä.

Salossa koulut ovat lähiopetuksessa, ja niissä kaikissa on voimassa maskisuositus aina 1. luokasta lähtien. Kaupunki odottaa muiden kuntien tavoin viranomaisten selkeää ohjeistusta koululaisten kotitestauksiin liittyen. Yksittäisten ryhmien, luokkien tai koulujen mahdollisista siirtämisistä etäopetukseen kaupunki päättää tapauskohtaisesti.
Henkilöstön osalta kaupunki noudattaa yleistä valtakunnallista etätyösuositusta ja valmistelee ohjeistusta hoitoalan työntekijöiden rokotevelvoitteeseen liittyen.

Tiistaina kokoontuneen Varsinais-Suomen alueellisen koronakoordinaatioryhmän näkemyksen mukaan lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa voidaan edelleen jatkaa ottaen huomioon terveysturvalliset käytännöt kuten käsihygienia, riittävät turvaetäisyydet ja suunenäsuojien käyttö, kun laji sen mahdollistaa.
Yksityistilaisuuksien osalta alueellinen koronakoordinaatioryhmä kehottaa noudattamaan koronaministeriryhmän suositusta enintään viidestä perheen ulkopuolisesta vieraasta.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: