Charles Dickens kirjoitti jo vuonna 1843 rahapulassaan Joululaulun, josta tuli useille kielille käännetty menestys ja brittiläisen joulun peruskertomus. Tarina kertoo vanhasta, varakkaasta ja saidasta Ebenezer Scrooge -nimisestä miehestä, jonka luo tulee käymään neljä aavetta, jotka ohjaavat häntä parannukseen rahakeskeisestä elämäntyylistä.
Päivää ennen joulua Scroogen luo saapuu hänen entisen kollegansa Jacob Marleyn haamu. Marley, joka oli elinaikanaan yhtä töykeä ja itsekäs kuin Scrooge, tulee varoittamaan häntä. Jos Scrooge ei paranna tapojaan, hänen kohtalokseen tulee kuoltuaan Marleyn tapaan kantaa painavia kahleita ikuisesti.
Marley kertoo entiselle ystävälleen, että häntä tulee tapaamaan kolme henkeä: Menneiden joulujen henki, Nykyisen joulun henki ja Tulevien joulujen henki. Scroogen täytyy tehdä kaikki mitä henget tahtovat, sillä muuten hänen kahleistaan tulee painavammat kuin Marleyn.
Enempää ei juonesta voi paljastaa, sillä vaikka tarina on todella raskaan sarjan klassikko ja Salossakin ainakin
Salon Näyttämön muutamia vuosia sitten toteuttama, niin kaikki eivät sitä ole nähneet.
Kertomus on kestänyt aikaa häkellyttävän hyvin ja tarina on niin sydämeen käyvä, että esityksen voisi katsoa, vaikka joka vuosi ja aloittaa sillä valmistautumisen jouluun.
Sauvon Elävän Kulttuurin Seuran eli SELKUn tuottama musikaali on ennen kaikkea visuaalisuuden juhlaa. Kun Vahtisten kulttuuritalon SELKU-salin näyttämö ei ole suuren suuri, niin tätä voidaan pitää todellisena saavutuksena. Työryhmän suunnittelema lavastus on näyttävä, toimiva ja monella tavalla muuntautuva. Erityisen upea on Tapio Väntsin suunnittelema valaistus. Sekä katossa olevat valonheittimet että näyttämörakenteisiin upotetut valot luovat tunnelmaa: toisinaan herkkää ja valoisaa, välillä juuri sitä aavemaista , joka kummitustarinaan sopiikin.
Scrooge on metallimusikaali, ja Matti Moilasen musiikki on soitannollisesti toteutettu hienosti, pidin varsinkin sello-osuuksista. Laulajille musiikki aiheutti hienokseltaan vaikeuksia, sävelkulut olivat vaativia eivätkä laulut sujuneet kaikilla täysin nuotilleen.
Joukkokohtaukset ja useamman näyttelijän yhdessä esittämät laulut näyttivät ja kuulostivat kuitenkin hyviltä ja Riitta Lindroosin käsialaa olevat koreografiat olivat todella näyttäviä ja hyvin toteutettuja, varsinkin ottaen huomioon näyttämön pienen koon.
Näyttelijätyö on Sauvossa aina tarkkaa ja laadukasta eikä heikkoja osasuorituksia nähdä. Erityisen ihailtavaa on lapsinäyttelijöitten keskittyminen rooleihinsa, yksikään ei vilkuillut katsomossa mahdollisesti istuvaa perhettään.
Ohjaaja Hannele Moilanen on kasvattanut Sauvossa jo pari näyttelijäsukupolvea: ura teatterin lavalla on aloitettu melkein saman tien kun on kävelemään opittu.
Wille Heino osoittaa nimiroolissa monipuolista osaamista, sillä alun lähes demonisen pahasta saiturista kasvaa sisäisen taistelun kautta lempeä hahmo. Monesta erinomaisesta näyttelijäsuorituksesta on vielä nostettava Sami Virran Bob Cratchit. Virran mimiikka on niin herkkää ja hienovireistä, että ihan joka päivä ei harrastajanäyttämöllä moista nähdä.
Scrooge on ajankohtainen yhä tänään. Hannele Moilasen ohjaajan sanassa piilee ikiaikainen totuus:
”Vaikka tiedämme, että voisimme helpottaa omaa ja ystäviemme elämää kuuntelemalla, kannustamalla ja auttamalla, on se vain niin vaikeaa – oma elämä kun velvoittaa kiirehtimään muualle.”
Elina Koskinen
