
Pekka Mäenpää
Salon seurakunta järjesti tänä kesänä ensimmäistä kertaa kesäkerhon eka- ja tokaluokkalaisille Salon keskustan seurakuntatalolla.
Kesäkerho täytyi nopeasti ilmoittautumisilla ja myös kaksiviikkoinen kerhoaika kului vauhdikaasti.
Lastenohjaajat Johanna Routasalo ja Miira Lehti kertovat, että lapset vihtyivät kerhossa mainiosti ja kahdessa viikossa ehti tapahtua myös onnistunutta ryhmäytymistä.
Ajatuksen tasolla on jo keskusteltu siitä, olisiko ensi kesänä mahdollista järjestää samantapainen kerho juhannukseen saakka.
-Tämä on ollut antoisa kerho. Kahdessa viikossa on ehditty puuhailemaan paljon sekä ulkona että sisällä. Viihtyminen on perustunut varmaan paljolti siihen, että kerho alkoi sillä, että suunnittelimme kaikki yhdessä sisältöä. Hyvin pitkälti lapset ovat saaneet itse valita haluavatko osallistua yhteisiin juttuihin.
Päivissä on ollut selkeä rytmi: yhteinen aloitus, ruokailu, lepohetki ja välipala.
-Tilat tässä Torikadulla ovat loistavat. Oma piha, jumppasali ja helppo lähteä retkelle. Monipuoliset lelut ja pelit ovat auttaneet viihtymistä.
Perheiltä on tullut positiivista palautetta ja toive jatkuvuudelle. Monelle perheelle kerho on ollut alkukesän pelastus.
-Olemme iloinneet myös harjoittelijan ja aktiivisten isosten mukana olosta. Kerhoa tehtiin tiimityönä, Johanna ja Miira kertovat.
Toisen viikon kerhossa työskennelleet isoskoulutettavat Wilma Lindholm ja Kerttu Aaltonen ovat keskenään tuttuja ja partiosta. Kaksikko viihtyi lasten kanssa mainiosti ja samaa voi sanoa toisin päin.
-Kesäkerhossa päivät menivät lasten kanssa leikkiessä ja pelaillessa. Välillä luettiin kirjoja ja vaan juteltiin, Wilma ja Kerttu kertovat.
Kerhossa askarreltiin purjeveneitä, maalattiin kaktuksia, tehtiin hamahelmiä ja paistettiin lettuja.
-Parasta oli nähdä kuinka innokkaita ja isosiin luottavia lapsia ryhmä on täynnä.
Kahdenkymmenen kerholaisen joukossa Pajulan koulussa ensimmäisen luokan käynyt Emil (7,) ja Sirkkulasta kakkoselle siirtyvä Luukas (7) rakensivat kahden viikon aikana kerhotilan isoista tyynyistä majan tai kaksi päivässä.
-Ollaan pelattu Afrikan tähteä, leikitty ulkona hippaa, pelattu sulkkista ja poksauteltu saippuakuplia. Ruoka on ollut hyvää, jos siitä on tykännyt, pojat kertovat.
Alhaisten koulua käyvät kaverukset Rauha (8), Minni (7) ja Liina (7) kertovat tunteneensa toisena jo pienestä asti.
-Värittäminen ja leikkiminen oli kivaa. Ulkona on leikitty kotosta ja kaivinkoneilla. Isoset ovat olleet kivoja.
Jutun kirjoittaja oli mukana kesäkerhossa kahden viikon ajan harjoittelijana.