
Someron Kulttuuri järjestää Suviheinäviikkojen avajaistilaisuuden tuttuun tapaan Kiiruun puistossa perjantaina 28.6. kello 18.00. Avajaisissa esiintyy Erimieskvartetti, jossa laulavat Pentti Koskimaa, Olli Urmas, Hannu Laakso ja Leif Lindberg. Mukana on myös laulaja-huilisti Anne Siekkinen ja pianistina Pekka Leppälä. Ohjelmassa on mm. Toivo Kärjen, Matti Jurvan ja Georg Malmstenin tuttuja lauluja.
Kvartetin laulajia yhdistää yhteinen laulunopettaja, kanttori Kalervo Helenius. Hänen johdollaan alkoivat kvartetin harjoitukset runsas vuosi sitten ja he ovat ehtineet esiintyä jo muutamissa tilaisuuksissa.
Erimieskvartetin nimi pohjautuu vanhaan sanontaan – merimies on erimies. Vaikka ohjelmistossa on runsaasti merimieslauluja, niin merimiehiä he eivät ole eivätkä Kippareiksi voi tulla. Joten he päättivät olla Erimiehiä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Samana päivänä avautuu myös Somero Seuran Rajatieteet kautta aikojen –näyttely Kivimakasiinissa.
Lauantaina kello 14.00 Teatteri Perä tuo Pitkäjärven maamiesseurantalolle tarinan kauhistuttavasta ja hurjasta Herra Huusta, joka ei ehkä sitten kuitenkaan ole ihan niin pelottava kuin kuvittelee olevansa. Teatteri Perän lapsille suunnatussa kesänäytelmässä Hannu Mäkelän käsikirjoitus nähdään uutena sovituksena Mikko Semin ohjauksessa. Herra Huun nimiroolia näyttelee Jukka Rautiainen ja muita rooleja esittävät Sanni Anttila, Milla Malmberg, Mari Partanen ja Kasper Sorsa.
Teatteri Perä vieraili myös viime vuonna Pitkäjärvellä ja sai suuren suosion, josta syystä he haluavat tulla uudelleen.