Taiteiden Yän lähtölaskenta käynnissä

Salon torilla järjestetään tänäkin vuonna jättipiknikki. Torin lavalla ja ympäristössä on luvassa monenlaista ohjelmaa.

Salonjokilaakso

Toista kertaa järjestettävään salolaiseen Taiteiden Yä -tapahtumaan on reilu kuukausi aikaa.
Taiteiden Yän ohjelmaa on rakennettu jo jonkin aikaa ja uusia tekijöitä ja ohjelmanjärjestäjiä mahtuu edelleen mukaan.
Salon ydinkeskustassa torstaina 5. syyskuuta järjestettävästä Taiteiden Yästä muotoutuu tänäkin vuonna kaupunkilaisille avoin monipuolinen kulttuuritapahtuma.
– Taiteiden Yästä tulee jälleen Salon ja salolaisten näköinen tapahtuma. Mukaan kutsutaan kaikki Salon kulttuuritoimijat ja muut asiasta kiinnostuneet. Seuraava kulttuuritoimijoiden ja Taiteiden Yästä kiinnostuneiden kokous järjestetään tiistaina 6. elokuuta klo 17 Bio Salossa, järjestäjät kertovat.
Taiteiden Yän ohjelma on päivitetty tapahtuman verkkosivuille ensimmäisen kerran heinäkuun alkupuolella. Ohjelma päivittyy kesän ja alkusyksyn aikana.

Yksi tapahtuman näkyimmistä kokonaisuuksista lienee tänäkin vuonna järjestettävä piknik, joka täyttää torin ruoka- ja jälkiruokamyyjistä.
– Voit ostaa erilaisia ruokia ja herkkuja, istua iltaa rannassa tai puistossa piknikin merkeissä. Torin lavalla on esityksiä ja livemusiikkia läpi illan, aina yähön asti, järjestäjät kertovat verkkosivuillaan.
Taiteiden Yä pyritään pitämään mahdollisimman luontoystävällisenä.
– Ideaamme ja arvojamme voi tukea nappaamalla mukaansa oma eväsrasia, johon keräät ruokia eri kojuista. Voit tuoda mukanasi myös oman retkipöydän, tuoleja, viltin ja asettua itsellesi sopivaan paikkaan. Varaathan mukaan myös käteistä.

Torin lavalla kuuluu ja näkyy monenlaista illan aikana. Ohjelmassa on tällä hetkellä Ahonia, Wounded Silence, Ekomuotinäytös, Purrrleskissat, Alijäämä ja AAHOO, Makkia Studio ja Geepiste.
Myös kirjastoauto palvelee poikkeuksellisesti torilla illan ajan. Salon kirjastoauton pojille tulee vuoden aikana mittariin yhteensä 150 vuotta.
– Ajattelimme viettää tulevia merkkipäiviä työn merkeissä. Muistathan ottaa kirjastokortin mukaan, Jaakko, Jukka ja Marko sanovat.
Torin kupeessa on lapsille temppurata, Lasten Laulukaupungin ohjelmaa ja Muurlan Opiston PopUp-kuvauspiste. Kirjasto on avoinna iltayhteentoista ja siellä voi kuulla muun muassa Kirmaijaa –laulutrioa, osallistua lasten taidepajaan ja satuhetkeen, tavata kääntäjän ja osallistua karaokeen.
Musiikkiopiston opiskelijat esiintyvät viereisessä Voimalassa ja Hilkansalissa on illan aikana Yötyö-rekrymessut.
– Tervetuloa tapaamaan yötyönantajia ja kuuntelemaan, mitä yötyö on. Mukana ovat ainakin Hotelli Rikala, Salon poliisilaitos, Valmet ja monia muita.

Ohjelmaa ympäri kaupunkia

Kulttuuritalo Villin galleriassa on nähtävillä Veli-Matti Henttosen musiikkiaiheisia valokuvia ja Villissä toimivan matalan kynnyksen runopiiriläiset lukevat kuvakorteille kirjoitettuja runoja yleisön toivomusten mukaan.
Villin verstaalla on esillä vanhanajan valokuvastudio, jossa on maisemamaalaus taustana. Studiossa otetaan kävijöiden oma-, perhe- ja kaverikuvia. Kuvan saa tulostettuna mukaan. Verstaan putiikissa on myynnissä taidetta.

Helsingintien tapahtuma-alueelle tulee lukuisia myyntikojuja ja taiteilijoiden teosmyyntiä ja esittelyä. Taidelainaamon kuukauden taiteilija on Helena Tuura ja lainaamon avoimissa ovissa on esillä yli 20 Salon Taiteilijaseuran jäsenen teoksia.
Tanssiurheiluseura Swivel ja Salon Seuratanssiklubi pistävät illan aikana yäläisten tanssijalat liikkeelle ja Piazza Brass esiintyy pop up -konsertissa Rummunlyöjänkadun ja Helsingintien kulmassa.

Kiertueella Veturitalli – Steissi – Astrum-keskus – IoT Campus – Salon Seudun Sanomat pääsee tutustumaan monenlaiseen kulttuuriin. Taidemuseossa on mahdollisuus tutustua ilmaiseksi Stefan Bremerin retrospektiiviseen valokuvanäyttelyyn sekä Veturitallin kahviossa näyttelyyn Koit ny rauhottu, jossa on esillä ennen julkaisemattomia valokuvia Salon nuorisosta 1950-luvulta 1980-luvulle.
Veturitalli soi illan aikana kahteen otteeseen Kabinettiorkesterin toimesta.
Nuorten keskus Steissillä on luvassa erilaisia työpajoja, joissa pääsee kokeilemaan mm. vesipyssymaalausta, jättimäisiä saippuakuplia, sirkustelua ja pakohuoneesta/rastiradasta selviämistä. Sään salliessa pajoja pidetään ulkona.
Salon Elektroniikkamuseoon on vapaa pääsy tapahtuman ajan ja Astrum-keskuksessa on vapaa pääsy myös teatteri Provinssin Tohtori Zivagon avoimiin harjoituksiin illan aikana.
Halikon vesitornille tehdään live tour ja myös IoT Campuksella on myöhemmin tarkentuvaa ohjelmaa.
Salon Seudun Sanomat avaa lehtitalonsa ovet yleisölle ensimmäistä kertaa yöaikaan ja tarjoaa mahdollisuuden päästä katsomaan, kuinka Salkkari painetaan. Tilaisuus alkaa esittelyllä ja kahvittelulla, klo 23 käynnistyy painokone. Kotiin pääsee lähtemään painolämmin sanomalehti mukanaan.
Seurakunta tarjoaa Salon kirkossa livemusiikkia tasatunnein, kuultavana musiikkia barokista kansanmusiikkiin. Musiikkihetket kestävät puoli tuntia ja sen jälkeen on mahdollista itse päästä kokeilemaan urkujen, pianon ja cembalon soittoa. Kirkossa on myös kirkkotekstiilien näyttely.
Bio-Salossa voi katsella tarjoushintaisia elokuvanäytöksiä, mahdollisesti joku klassikkoelokuva sekä takuuvarmasti Yänäytös. Pieni ja Kipee tekee stand up -komiikkaa ja illan aikana on tarjolla vapaa puhujakoroke ajankohtaisista teemoista.
Meritalon museossa vietetään Studio 1851 -kuvausiltaa, jossa valokuvat tehdään vanhaan tapaan ja ne jäljittelevät entisaikojen potrettikuvia. Yhden kuvan ottamisessa menee aikaa noin 10 minuuttia ja kuvattavat saavat pahvipohjalle kiinnitetyt kuvat heti mukaansa. Kuvaukset ovat walk in -tyyppisiä.
Kaupungintalo pitää luonnollisesti ovensa avoinna ja taloon pääsee tutustumaan johdettujen kierrosten avulla. Illan aikana on myös monenlaista puuhaa niin isoille kuin pienille. SwingingMamas ilahduttaa musiikillaan.
Salon Teatterilla valmistellaan syyskuussa jo kovaa vauhtia Sofi Oksasen kirjoittamaa koskettavaa ja traagista Puhdistus-näytelmän ensi-iltaa. Teatteri tarjoaa katsojilleen mahdollisuuden kurkistaa Puhdistuksen kulisseihin ja päästä tutustumaan näytelmän syntyprosessiin. Avoimissa harjoituksissa seurataan ohjaaja Tapio Väntsin ja työryhmän näyttämöharjoituksia ja päästään aistimaan tunnelmaa kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa.
Kauppakeskus Plazaan voi mennä esittelemään ja myymään omaa taidettaan. Iltaa juontaa trubaduuri Esa Nummela. Luvassa myös kirjailijavieraita sekä paljon muuta.
– Toivomme Plazaan monipuolisesti eri alojen harrastajataiteilijoita: keramiikkaa, kuvataidetta, performanssia, valokuvia, musiikkia ja vaikka tanssia, kauppakeskuksesta kerrotaan.
Palvelukeskus Ilolansalo ja Aurinkoleijonan Päiväkoti järjestävät yhdessä monipuolisen kulttuuri-illan. Ohjelmassa on räsymaton maalausta, karjalanpiirakoiden leipomista, karaokea ja vierailuesityksenä Halikon Musiikkiyhdistyksen kuoro sekä Perttelin MLL:n cheerleaderit. Ravintola on avoinna koko illan ja tarjolla on tunnelmaan sopivaa syötävää.
Illan aikana nähtävä Näyttelevät näkkärit on näkövammaisten harrastelijaporukka, joka esittää Seppo Laineen käsikirjoittaman hauskan puolituntisen näytelmän ikäihmisten haaveista ja muisteloista.

Tällaista ja paljon muuta on luvassa syyskuun ensimmäisenä torstaina. Uimahalli on avoinna ja lankakauppa palvelee; parhaiten illan ohjelmasta saa selvyyden seuraamalla paikallisia tiedotusvälineitä ja Taiteiden Yän kotisivuja.
Taiteiden Yän AfterParty päätösbileet järjestyvät Bar Bizzarressa – äänessä on Alijäämä.
Tapahtuman infopiste löytyy illan aikana torin matkailuinfosta eli Kontista.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: