
Teatteri Provinssi tuo syksyllä ensi-iltaan Mika Räinän kirjoittaman musiikkinäytelmän Valon pisaroita. Näytelmässä soi Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin musiikki, joka tuo tarinaan ja kokonaisuuteen oman tunnelmansa.
Käsikirjoittaja Räinä kertoo tehneensä hauskan, koskettavan ja tunteidentäyteisen kasvutarinan henkilöstä, joka on elänyt koko elämänsä ulkoapäin katsottuna unelmaelämää.
-Jos jotain yleistä pitää sanoa, niin Valon pisaroita on kaikilta osin äärimmäisen sydämellinen näytelmä. Voi odottaa, että asiat menevät hyvään suuntaan ja ratkeavat jollain tavalla, Räinä sanoo.
Näytelmän nimi ja esityksen viimeinen kappale Valon pisaroita antaa Räinän mukaan mahdollisuuden luoda mielikuvaa siitä, mitä on tulossa.
Näytelmän ohjaa Joonas Suominen, koreografina toimii Kia Lehmuskoski ja kapellimestarina on Samuli Jokinen, joka sovittaa Provinssin kantaesitykseen 16 Kilpeläisen kappaletta.
-Suomalaiseen teatterikenttään saadaan yksi uusi musiikkinäytelmä, jonka voi meidän esityksemme jälkeen mikä tahansa teatteri tilata itselleen, tuottaja Seppo Suominen sanoo.
Ohjaaja Joonas Suominen kiittelee tekstin ja musiikkikappaleiden sopimista yhteen.
-Kun luin tämän käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa, tuli saman tien fiilis, että ihan kuin kappaleet olisi kirjoitettu tähän tekstiin. Ja se on aika harvinaista.
Viime kesänä Mustion linnan kesäteatterin Kaksi puuta -näytelmässä Provinssille työskennellyt koreografi Kia Lehmuskoski kertoo odottavansa innolla uutta projektia.
-Ihana päästä tekemään näiden tyyppien kanssa töitä. Tunnelma on odottava; en ole vielä lukenut käsikirjoitusta mutta tykkään itse paljon Tuuren musiikista ja niiden rytmeistä.
Mika Räinän mukaan näytelmässä on paljon hänen lempiaihettaan psykologiaa, mutta siellä on myös komediaa.
-Valon pisaroita on taas paras musiikkinäytelmäteksti minkä olen kirjoittanut. Olen kirjoittanut aiemmin Irwinistä, Kari Tapiosta ja muista, mutta kyllä tämä on tosi hyvä teksti. Me kaikki tykätään draamasta ja komediasta ja niiden vaihteluista ja tunteista ja ilosta ja naurusta ja surusta ja rakkaudesta. Ja sydämellisyydestä.
Räinä lupaa jotain uutta näytelmäkirjallisuuden perinteeseen, jossa nainen on aika usein kärsijä ja uhri ja mies on se ratkaisija.
-En tee tässä miehistä sankaria. Me tämän sukupolven ihmiset aletaan pikkuhiljaa uskaltaa puhua siitä mitä meille on tapahtunut lapsuudessa, miksi me olemme sellaisia kuin olemme.
-Miehissäkin on heikkouksia ja nykypäivän miehet suostuvat myös havaitsemaan niitä. Valon pisaroita on senkin vuoksi mielestäni tärkeä näytelmä – itselle ja muillekin.
Joonas Suominen kertoo, että Provinssissa halutaan syksyn musikaaleissa joko kasvattaa niitä tai tehdä jotain erilaista.
-Luulen että tästä tulee vähän erilaisempi mitä me olemme aikaisemmin tehneet. Toivon että ihmiset eivät lähde katsomaan vain Tuuren musiikin takia, vaan myös kokonaisuuden ja näytelmällisyyden takia.
Valon pisaroita -näytelmään kiinnitetään vajaat parikymmentä näyttelijää ja livebändi.
Ensi-ilta on 1. lokakuuta ja kausi tulee jatkumaan vuoteen 2023 asti.
Pekka Mäenpää