
Teijon kansallispuiston ja sitä ympäröivien ruukkikylien kesäkausi avataan lauantaina Ruukit ja Retket -tapahtumapäivänä.
Metsähallituksen erityisasiantuntija Jani Grönroos kertoo, että Ruukit & Retket -tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille ja kaikenlaisille ryhmille.
– Olemme tehneet tapahtumaa yhteistyössä ruukkikylien yrittäjien ja Salon kaupungin kanssa, Grönroos kertoo ja lupaa olla itsekin tavoitettavissa paikan päällä.
Kansallispuistossa voi osallistua lauantaina opastetuille retkille, tutustua luontopolkuihin ja ihailla alueen upeaa luontoa. Mathildedalin, Teijon ja Kirjakkalan taidenäyttelyt, käsityöpajat, musiikkiesitykset ja ruokaelämykset odottavat vierailijoita läheltä ja kaukaa.
Teijon luontokeskusta hoitavan NaturaVivan toimitusjohtaja Jesse Marttila kertoo, että Luontokeskus on avoinna tällä hetkellä viikonloppuisin, 5. kesäkuuta alkaen päivittäin.
Helsinkiläiset Anna Kananen ja Joonas Kekki pyörivät viime lauantain illansuussa rinkkoineen Luontokeskuksen pihapiirissä.
– Ollaan retkeilemässä. Eilen tultiin ja oltiin yötä tuolla lossirannassa. Yritettiin päästä saareen mutta lossi ei vielä toiminut.
Kaksikko vieraili ensimäistä kertaa Teijon kansallispuistossa. Illalla oli tarkoitus suunnata vielä Mathildedaliin pizzalle.
– Satunnaisesti käydään retkeilemässä, Täällä on ihan sikamakeet maisemat, tultaisiin uudestaan.
Aurinkoinen viikonvaihde näytti kansallispuistosta parhaat puolet; kalaonni toki vaihteli kuten pitääkin.
Teijon Luontokeskuksesta saa lauantaina retkivinkkejä ja sauna on lämpimänä maksua vastaan.
Metsähallituksen luonnonsuojelutiimi kertoo paikan päällä toiminnastaan. Samalla voi tutustua käytössä olevaan kalustoon ja kuullla muun muassa vastikään tehdystä ennallistamispoltosta ja muista luonnonhoitotöistä. Teijon luontokeskuksen läheisyydessä.
Lauantaina avataan kansallispuiston Muurahaispolku, johon perheen pienimmät pääsevät tutustumaan Teijon luontokoulun opastuksella.
Pihamaalla pääsee rakentamaan hyönteishotelleja kuulemaan Lehmirannan esteettömistä retkivinkeistä.
Luontokeskuksella pääsee osallistumaan myös metsäjoogaan ja sointukylpyyn.
Kirjakkalassa on tarjolla kanoottisaunaa, jätskihaastetta ja Mathidedalissa laiturijoogaa ja veneilykauden avajaiset.
Ruukki kukkii käsityöläismarkkinoilla
Myös Teijon ruukin kesäkausi avataan lauantaina jo perinteisillä Ruukki kukkii -käsityöläismarkkinoilla.
Päivän aikana pääsee tutustumaan Teijon ruukkikylän kohteisiin ja palveluihin sopivasti kesäkauden kynnyksellä.
Vuonna 2014 ensimmäisen kerran järjestetyn tapahtuman pääosassa ovat käsityöläiset ja lähituottajat.
– Käsityöläismarkkinat
wanhanajan henkeen tuo Masuunin piha-alueelle monipuolisen tarjonnan laadukkaita kotimaisia käsityötuotteita ja lähiruokaa. Myyjiä on sekä ulkona sisäpihalla että alakerran sisätiloissa.
Teijon Masuunin kaikki kevään taidenäyttelyt ovat avoinna, samoin kahvila, taide- ja käsityöputiikki sekä käsityöläisten työhuoneet ja myymälät.
– Kevätkauden näyttelyt ovat avoinna viimeistä viikonloppua ja moni taiteilijoista on tavattavissa tapahtumapäivänä, Masuunista kerrotaan.
Teijon kirkossa on avoimet ja ulkona opastettuja ruukkikävelyitä sekä poniratsastusta.
Teijolla katujameja kesäperjantaisin
Teijon kyläkaupan piha-alueella järjestetään perjantaina ensimmäistä kertaa Teijon katujamit.
Esiintymässä on Rahat ja Henki -yhtye, joka esittää ruukkikylillä pantua luonnonmukaista rytmimusiikkia.
Järjestäjistä Petri Hänninen kertoo, että Katujameissa on aina ennalta sovittu ryhmä soittamassa.
– Sillä tavalla mennään katusoittohengessä, että etukäteen ei ole liikaa harjoiteltu tai sovitettu kappaleita.
Katujamit jatkuvat kesän aikana muutaman viikon välein pääsääntöisesti perjantaisin klo 19. Tapahtumapaikka Teijolla voi vaihdella.
– Teijon alueen ruukkikylissä asuu huomattavan paljon muusikoita, laulajia ja lauluntekijöitä. Myös muut pienet esittävän taiteen esitykset ovat mahdollisia keikkojen yhteydessä.
– Meihin saa olla yhteydessä, jos haluaa tuoda ryhmänsä tänne. Haluamme tuoda esiin kylien eläväistä paikalliskulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Katujamien esiintyjät ja tekninen henkilöstö ovat mukana vapaaehtoispohjalta.
Pekka Mäenpää