Villa Topuli – mansikkapaikka keskellä Kiikalaa

Topulin tunnelmasta nauttimassa ”naapuri” Katri Järvinen, Roosa-koira, kahvilan ilopilleri Raija Meskus ja yrittäjä Kirsi Orpana.

Elina Koskinen

– Nyt tuli tosi kaukaisia vieraita, ihan tuosta 200 metrin päästä, hihkaisi eräskin pariskunta Kiikalasta astuessaan Villa Topulin kesäkahvilan ovesta sisään.
– Kaikki kruusilalaisetkaan eivät vielä tiedä tästä paikasta. Toisaalta täällä käy vieraita pääkaupunkiseudulta muistelemassa kesän viettoaan ajalta, jolloin tämä oli Helsingin kaupungin leirikeskus, kertoo Villa Topulin nykyinen omistaja Kirsi Orpana.
Paikalla on ollut asutusta jo 1400-luvulla ja nykyinen hirsinen päärakennus on 1800- ja 1900-lukujen taitteesta, täsmällistä rakennusvuotta ei Kirsi yrityksistään huolimatta ole saanut tietoonsa. Talon historiaan mahtuu myös hyvin traagisia vaiheita, joista kertoo lähistöllä mökkeilevä Katri Järvinen:
– Topulin talon omisti 1920-luvulta alkaen Lehtisen perhe, jossa oli alunperin 14 lasta. Perheen viidestä pojasta neljä kaatui sodassa, kaksi samassa taistelussa. Taistelukentältä heidät löysi oma sisar, joka oli rintamalotta. Perheen äiti piti jäljelle jääneitten lastensa kanssa tilaa, mikä ei liene ollut kovinkaan kevyt homma. Sotien jälkeen tila myytiin ja  pilkottiin osiin. Kyläläisten suruksi komea kivinavetta purettiin ja sen kivet käytettiin osana 110-tien rakentamista. Katrin isoäiti oli talon nuorin tytär, ja Katrin isä nimettiin nuorimman kaatuneen veljen mukaan.

Kirsi Orpana on yrittäjäperheen kasvatti, hänen isänsä piti aikoinaan Cafe 68 -lounasravintolaa Salossa. Aikoinaan Kirsi lähti kuitenkin isolle kirkolle Helsinkiin henkselit paukkuen nimimerkillä Ei koskaan takaisin Saloon. Maailmalla vierähti kymmenen vuotta ravintola-alan töissä.
– Palasin Saloon ja ja aloin hiljalleen etsiskellä paikkaa juhlatilalle. Kävin katsomassa vanhoja myynnissä olleita kansakouluja, mutta niissä ei ollut sopivia. Tein töitä Cafe 68:ssa ja sen pitopalvelussa ja eräänä päivänä rippikakun hakija oli myöhässä. Lueskelin odottaessani paikallislehteä ja silmiini sattui pieni mustavalkoinen ilmoitus.
Rippikakun hakija tuli ja meni, ja Kirsiä hymyilyttää hänen todetessaan, että seuraava rikos on jo vanhentunut.
– Ajoin siitä paikasta Kiikalaan talon pihalle, ketään ei tietenkään ollut paikalla. Yksi ikkunoista oli kuitenkin jäänyt auki, ja niinpä muitta mutkitta raahasin jonkin laatikon ikkunan alle ja änkeydyin sisälle. Kaikkialla oli kerrossänkyjä ja huoneet oli pieniä koppeja koska väliovet oli peitetty. Pystyin kuitenkin heti kuvittelemaan, miltä talossa näyttäisi kun 60-luvulla tehdyt remontit lastulevyineen saataisiin purettua.
Muitakin kiinnostuneita oli, mutta 2014 Kirsistä tuli talon omistaja.
– Järki sanoi ei, sydän sanoi kyllä –  ja pankki sanoi kyllä.

Remontissa rakennusta purettiin huone ja seinä kerrallaan ja katsottiin, mitä tulee vastaan. Hirsinen talo on rakennettu kallioperustalle ja se on muutenkin hyvässä kunnossa. Talon pihapiiri on museoviraston suojelema.
– Elokuussa 2015 oli ensimmäinen tilaisuus ja lattialistoja kiinniteltiin vielä edellisenä iltana.
Nyt Villa Topuli toimii juhlatilana ja tilausravintolana, ja siellä on myös jonkin verran majoitustiloja juhlavieraita varten. Kesäkahvila on tänä vuonna pihaladossa, sen paikka on vuosien varrella vaihdellut.
– Neljä vuotta sitten minulla oli yksi viikko lomaa. Ekan lomapäivän jälkeen tuli tylsää ja keksin laittaa popup -kahvilan kuistille ja loma meni siinä sitten.  Olin aina halunnutkin kesäkahvilan ja tämän kesäiset vieraat ovat toivoneet, että kahvila pysyisikin pihaladossa sen mukavan tunnelman johdosta. Kahvilassa on tarjolla suolaisten ja makeitten leipomuksien lisäksi maittavaa keittolounasta.

Kahvilassa häärää myös Raija Meskus, ilopilleri, jonka päätyminen Villa Topuliin on oma tarinansa.
– Olemme joogakavereita Kirsin kanssa ja täällä oli yhteisen ystävämme syntymäpäiväjuhlat viime helmikuussa. Oli harmaa päivä, mutta seistessäni talon pihalla olin aivan ihastuksissani. Sanoin Kirsille, että jos hän joskus tarvitsee työntekijää, niin ottaa yhteyttä minuun;  kirjoitin vielä jollekin paperilapulle puhelinnumeroni.
Kului muutama kuukausi ja Kirsi tuskitteli kirjanpitäjälleen, että hän tarvitsisi työntekijän, joka on reipas tiimipelaaja. ”Mitenkäs se jooganainen?” sanoi kirjanpitäjä. Alkoi kuumeinen etsintä, sillä Kirsi tiesi vain Raijan etunimen ja paperilappukin oli hetken hukassa.
– Lopulta Kirsi löysi minut, työhaastattelu oli sunnuntaina ja tiistaina maalattiin jo kesäkahvilan kalusteita mattamustalla, nauraa Raija, jonka mielestä Villa Topuli ei tunnu lainkaan työltä.
Sekä Kirsin että Raijan perheet on myös valjastettu hääräämään Villa Topulissa: Raijan Petri-puoliso nikkaroi pihalla ja 90-vuotias Kalevi-isä on käynyt ”joutessaan” vähän raivaamassa rantaa. Kirsin pojat keräävät syötävää pihapiirissä laiduntaville kesälampaille, joilla on oma tehtävänsä maiseman hoitajina.
– Kaikki neljä on erirotuisia ja näistä Ruusunen uskoo olevansa sylilammas, Kirsi hymyilee.

kommenttia