Salo-aiheista dekkaria kirjoittava Juhani K. Tamminen kuvailee itseään kirjailijaksi, lakimieheksi, rikostutkijaksi, toimittajaksi, teologiksi ja entiseksi talousrikolliseksi.
Nykyään Virossa asuva Tamminen vastaa puhelimeen Valgasta, kaupungista Viron ja Latvian rajalta. Tamminen on muuttanut kurjien 90-luvun lamavuosien koettelemusten ja henkilökohtaisen vararikon ja useiden yrityskonkurssien jälkeen Viroon.
Taakse jäi myös monenkirjava talousrikollisen elämä, johon kuului miehen kertoman mukaan konkurssin partaalla olevien yritysten ”saattohoito” lamavuosina.
Tällä hetkellä Tammisella riittää lakimiehen töitä, mutta kirjallinen ura on vetänyt puoleensa useiden vuosikymmenten ajan. Tamminen on ollut tekemässä ja taustoittamassa useita television rikoksia käsitteleviä ohjelmia ja sarjoja sekä kirjoittanut useita tietokirjoja ja jännityskirjallisuutta. Muun muassa kirjat Rikollinen elämäni, Pasilan mies, Megaliiga ja Totuus Aarniosta on kustantanut Minerva Kustannus.
Viimeisimpiä kirjallisia tuotoksia on syntynyt mm. Jari Aarnion jupakasta, sen myötä esille tulleista huumejutuista ja juttuun liittyneistä henkilöistä.
Tammisen yksi tiedonhankintatapa on päästä keskusteluyhteyksiin laajasti rikoksiin liittyviin, tuomioitaan istuviin tai muihin henkilöihin jutusta riippuen. Tärkeitä ovat myös tutkintapöytäkirjat, oikeusmenettelyt joko paikan päällä seuraten tai dokumenteista. Useita mielenkiintoisia rikostapauksia on päässyt hänen kirjoihinsa.
Hän tekee myös omaa tutkintaa ja saattaa kiinnostua tapauksista, joissa kokee oikeuslaitoksen ja poliisin tekemien tutkintojen ja oikeuden päätökset ristiriitaisina tai mielestään jopa väärinä. Tällaisiin tapauksiin yksityinen tutkija voi paneutua laajemmin.
Tamminen kirjoittaa dekkaria, jonka tapahtumapaikkana on Salo, siihen on hänen mukaansa löytynyt myös faktapohjaa.
– Tähän tapaukseen olen tehnyt omaa rikostutkintaa ja hankkinut myös kaikki saatavilla olevat poliisin ja oikeuslaitoksen asiakirjat tueksi.
Luvassa on kronologisessa järjestyksessä etenevä kertomus, jossa fakta kuljettaa juonta ja fiktio maustaa tarinaa muun muassa päähenkilönä esiintyvän poliisin roolissa.
– Eli perusdekkarin aineksia, Tamminen sanoo.
Juhani K. Tamminen koetaan varmasti ristiriitaisenakin hahmona hänen tehdessään omia tutkimuksiaan, kuitenkin maailmanlaajuisesti tällaisia omaa rikostutkintaa tekeviä tutkijoita löytyy. Suomessa se on vähäisempää lukuun ottamatta suurten medioiden omia toimittajia.
Tarttuminen todellisiin tapahtuneisiin rikosaiheisiin tuntuu kiinnostavan lukijoita, kuten mediankin rikosuutisotsikoista voi päätellä. Moni on kiinnostunut tositapahtumista vaikka Miss Marple ja Poirot, Beck ja 007 painisivat mitä mielettömimmissä tarinoissa.
Tammisen opintojen laaja-alaisuus on huomattava. Teologian opiskelun Tamminen kertoo aloittaneensa kokiessaan suurta kyvyttömyyttä antaa anteeksi, muille mutta myös itselleen. Teologian opiskelu on myös avartanut kykyä tunnistaa ihmisissä toimivia vaikuttimia ja päätöksiä, ehkä myös auttanut pääsyä sisälle rikokseen syyllistyneen ihmisen mielensopukoihin.
Uusin juuri ilmestynyt Tammisen kirja kertoo Estonian salaisuuksista ja seuraava kirja keskittyy petoksiin, johon kirjailija saa apurahaa ja toivoo saavansa myös vinkkejä ja tositarinoita.
Teija Tuulimäki