Turun AMK:ssa opiskeleva Karoliina Forsell (23) liikkuu Salon pyöräteillä ja kaduilla polkupyörällä myös pimeän aikaan.

Keltainen liivi ja polkupyörän valaisimet edessä ja takana sekä kunnon heijastimet pinnoissa antavat mahdollisuuden autoilijoille havaita hänet jo kaukaa.
-Haluan näkyä liikenteessä. Heijastinliivi tulee halvemmaksi kuin sairaala- tai hautajaismaksut. Olen nähnyt sen verran monipuolisia autoilijoita, että tekee mieli kääriä jouluvalot päälle, kun heidän seassaan liikkuu, Forsell sanoo.
Maanantai-iltansa Salon keskustassa kauppareissullaan haastateltu Forsell kertoo liikkuvansa melko paljon pimeällä, koska on etenkin viimeisen vuoden aikana pyrkinyt välttämään ruuhka-aikoja esimerkiksi kaupassa käydessään.
-Pimeällä on tärkeää näkyä itse, mutta myös pysyä valppaana, koska näkyvyys on heikkoa ja jotkut nykyautot todella hiljaisia.
Myös pyörätiellä olevia monttuja tulee varoa, ei kannata luottaa siihen että tie jatkuu valokeilankin jälkeen.
-Talvella en ole vielä pyöräillyt, koska en ole varma pyörieni talvikelpoisuudesta, ja muutenkin loskassa liukastelu ei kuulosta hauskalta polkupyörän selässä.
Forsell antaa kiitosta Salon mukaville pyöräreiteille. Kesäaikaan kaupunkipyöräilyssä harmittaa tielle rikotut lasipullot, joita hän kertoo muutamaan otteeseen puutarhahanskoin siivoilleensa.
-Salolaiset autoilijat ovat pääasiassa oikein kohteliaita antamaan tietä esimerkiksi suojateillä. Joidenkin lasten ja nuorten liikennekäyttäytyminen näyttää välillä ehkä turhan huolettomalta, mutta mihinkään törttöilyyn en ole törmännyt.
Forsell sanoo haluavansa näyttää omalla pukeutumisellaan myös hiukan esimerkkiä.
-Jos näinkin ylivarustautunut heppu kehtaa naamaansa näyttää julkisesti, niin luulisi ettei yhden heijastimen lisääminen omaan varustukseen olisi suuri kynnys. Vinkkinä myös heijastinlanka ja -tarrat, joista voi tehdä juuri niin näkyviä tai päivänvalossa huomaamattomia kuin vain tahtoo ja osaa.
Forsell tietää myös, ettei heijastimen tarvitse olla nätti toimiakseen.
-Salo on ihan mukava kaupunki ja olen iloinen, että muutin tänne opiskelemaan, vaikka välillä joutuu opintojen takia reissaamaan myös Turkuun.
Oodi ja Onneli
Iltalenkillä olleet Oodi ja Onneli kulkevat heijastavan hihnan ja liivin turvin turvallisesti Marianne Mamian ohjauksessa Salon keskustassa.
Koirakaksikko tekee mielellään tuttavuutta, Mamia kertoo heidän tottuneen hyvin muihin liikkujiin.
-Vakiolenkillä ollaan. Tarkkana täytyy olla pyöräilijöiden ja niiden kummallisten sähköpotkulautojen kanssa, koska ne liikkuvat niin hiljaa.
Sairaalanmäkeä vauhdikkaasti sähköpyörällään noussut Satu Lepänhaara-Smith kertoo nauttivansa raittiista ulkoilmasta ja työmatkojen helppoudesta. Valaisimet edessä ja takana sekä heijastava takki takaavat oman näkyvyyden.
-Ostin tämän keväällä ja olen siitä asti kulkenut työmatkat sähköpyöräillen. Tällä pääsee aika kovaa ja siksikin täytyy olla tarkkana liikenteessä.
Sähköpyörän omistajan pitää olla tarkkana myös siinä, mihin pyöränsä parkkeeraa.
Sähköpyörä kelpaa varkaille ainakin yhtä hyvin kuin tavallinenkin polkupyörä.
Pekka Mäenpää
