Särkisalon kirkossa nautittiin lämpimästä kesäkonsertista

Marja Snellman ja Reima Mäkeläinen tulivat konserttiin lähes naapurista.

Salon seurakunnan kesäkonserttisarja jatkui sunnuntaina kesähelteen lämmittämässä Särkisalon kirkossa.

Sopraano Tiia-Maria Saaren ja pianisti Juho Alakärpän konsertti koostui suomalaisista sävellyksistä.

Etukäteen konsertin ohjelmistoa kuvattiin romanttiseksi ja kaihoisaksi.

Täysi kirkkosali nautti iltamusiikista ja viihtyi konsertin jälkeen kirkon pihalla viilentymässä ja keskustelemassa muusikoiden kanssa raikkaan mehun kera.

Perniöläiset Sirkka ja Olavi Knaapinen pitivät monen muun tavoin illan annista.
-Ajateltiin etukäteen että olisi juuri tämäntyyppinen ohjelmisto. Tänä vuonna tämä oli ensimmäinen konserttimme.

Knaapiset ovat vierailleet aiempina kesinä muun muassa Muurlan ja Kiikalan konserteissa.
-Täällä Särkisalossa olemme olleet useamaan kertaan.

Knaapiset kertoivat Marja Snellmanin ja Reima Mäkeläisen tavoin, että helle oli lämmittänyt kirkon todella hyvin.
-Olimme juhannuksen vietossa täällä Särkisalossa ja päätimme tulla kuuntelemaan hyvää musiikkia. Taitavia ammattimuusikoita, joille toivoo menestystä.

Kesäkonserttisarja jatku ensi sunnuntaina Yliskylän kirkossa, jossa barokkiviulistit Hanne Lund ja Katriina Rainio soittavat 1700-luvun ranskalaista musiikkia Versaillesin hovista säveltäjiltä Guignon, Leclair ja Guillemain.

Kaikki konsertin kappaleet on sävelletty kahdelle viululle ilman bassoa.
-Kahdella viululla saa aikaan monenlaisia sävyjä ja tunnelmia, virtuositeettia unohtamatta, tiedotteessa kerrototaan.

Hanne Lund toimii viulunsoiton lehtorina Turun konservatoriossa.

Hän soittaa säännöllisesti muun muassa Kuninkaantien muusikoiden ja Turun Vanha Musiikki ry:n konserteissa sekä muutoin muusikkona erilaisissa tilaisuuksissa viulistina, barokkiviulistina tai alttoviulistina.

Katriina Rainio on soittanut säännöllisesti Kuninkaantien muusikot -kokoonpanossa sen perustamisesta lähtien, sekä työskennellyt Turun filharmonisessa orkesterissa ja Kuopion kaupunginorkesterissa. Opettajana hän on toiminut noin 15 vuotta Turun seudulla eri opistoissa, nykyään pääasiallisesti NMKY:n musiikkiopistossa.

Klo 20 alkavan konsertin jälkeen on tarjolla iltateet esiintyjien seurassa kirkon pihalla tai sateen sattuessa kirkossa.

Pekka Mäenpää

Särkisalon kirkon pihamaalla vilvoiteltiin ja seurusteltiin Tiia-Maria Saaren ja Juho Alakärpän konsertin jälkeen.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: