Taiteiden Yä valtaa ydinkeskustan ensi viikon torstaina

– Taiteiden Yä on kaikkien osallistuvien toimijoiden, yritysten ja myyjien yhteinen ponnistus. Tervetuloa mukaan nauttimaan kulttuurista Salon ydinkeskustaan, Sanna Jousi ja Gildas Houessou toivottavat.

Salolaisten kulttuuritoimijoiden ja yrittäjien yhteistyö näkyy uudella tavalla ensi viikon torstaina, kun Salon ydinkeskustassa järjestetään kaupunkilaisten oma kulttuuritapahtuma.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Taiteiden Yä kokoaa liki 50 kulttuuritoimijaa tekemään kaupunkifestivaalia, joka virkistää ja elävöittää syksyyn laskeutuvaa kaupunkia.
Matalan kynnyksen tapahtumassa kuka tahansa vauvasta vaariin voi osallistua päivän aikana järjestettäviin tilaisuuksiin. Ensimmäiset tapahtumat alkavat klo 14 ja virallisen festivaaliajan päättyessä klo 23 jatkoja vietetään Bar Bizarressa.
– Olemme tosi innoissamme! Salon ikioma Taiteiden Yä on houkutellut jo ensimmäisenä vuonna mukaan lukuisia esiintyjiä, artisteja ja taiteilijoita. Myös yhteistyökumppaneita ja tapahtuman tukijoita on löytynyt mukavasti. Me kaikki olemme yhdessä luomassa uutta kaupunkikulttuuria Saloon, EtnoSalo ry:n puheenjohtaja Sanna Jousi iloitsee.
– EtnoSalo ry lähti kokoamaan tapahtumaa, sillä haluamme edistää kaupungin monimuotoista ja -kanavaista kulttuuritoimintaa, yhdistyksen aktiivi Gildas Houessou lisää.

Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet voivat järjestää ohjelmaa joko itse tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Muualla Suomessa tunnettu Taiteiden yö -tapahtuma antaa avaimet tuoda Saloon uutta sykettä. Tapahtuman ajankohta on tarkkaan harkittu: se jatkaa supersuosittujen Suvisalon Iltatorien torstai-iltojen huumaa ilman väliviikkoa.
Tapahtuman infopiste on Kontissa, torin laidassa sijaitsevassa kaupungin matkailupisteessä. Sieltä löytyy tietoa kaikesta, mitä päivän ja illan aikana tapahtuu. Suurin yksittäinen tapahtuma-alue löytyy kauppatorilta.
– Yhteisöllinen jättipiknik on tarkoitettu niin ravintoloille, kahviloille, yhdistyksille, koululuokille ja urheiluseuroille kuin ihan yksittäisille kotikokeille ja leipureillekin. Pop up -ravintola on mainio tapa kerätä rahaa vaikkapa luokkaretkeä varten. Ruokatori on varmasti elämys kaikille osallistujille, matkailualalta keväällä valmistunut Jessica Blomberg uskoo.
Hän kokoaa jättipiknikin myyjät yhdessä Salon ammattiopiston matkailulinjan toisen vuoden opiskelijoiden Johanna Forsgrenin ja Jenna Maneliuksen kanssa. Mukaan on jo ehtinyt ilmoittautua useita toimijoita.
– Taiteiden Yässä kaikkia toimijoita kehotetaan ajattelemaan kestävää kehitystä. Tavoitteenamme on roskaton tapahtuma, mikä toivon mukaan ohjaa herkuttelijoitakin ottamaan esimerkiksi jättipiknikille oman korin astioineen tai eväsrasian, johon voi kerätä ruokia eri kojuista, naiset toteavat.

Taiteiden Yä tarjoaa konsertteja, runotuokioita, teatteriesityksiä, katutaidetta, taikuruutta, musiikkia, ostosmahdollisuuksia, kohtaamisia ja avoimia ovia. Ohjelmaa on tällä hetkellä muun muassa Taidemuseo Veturitallissa, pääkirjastossa, Voimalassa, kulttuurikeskus Villissä, Elektroniikkamuseossa, Bio-Salossa, kauppakeskus Plazassa ja kaupungintalossa. Salon pääkirjaston kirjastoauto juhlii 50-vuotista taivaltaan torilla niin sanotusti työn merkeissä eli kaupunkilaiset voivat lainata kirjastoautosta kirjoja Taiteiden Yänä vähintään iltakymmeneen asti.
– Olemme yrittäneet innostaa keskustan kivijalkaliikkeitä mukaan. Ne voisivat osallistua esimerkiksi pidentämällä aukioloaikoja, järjestämällä omaa ohjelmaa tai siirtämällä myyntituotteita kadulle. Vastaanotto on ollut hyvää ja kiinnostunutta.
Taiteiden Yän onnistuminen eli yleisön saaminen liikkeelle on monen tekijän summa. Haasteellisinta on saada tapahtuma näkyville ja kaupunkilaisten huulille. Tapahtumajulisteita on jaettu ympäri keskustaa, kyliä ja kauppakeskuksia.  Nyt toivotaan, että jokainen julisteen saanut yritys laittaisi sen näkyville.
Taiteiden Yän ohjelma löytyy jo nyt netistä osoitteesta taiteidenya.net. Ohjelma elää ja muuttuu viimeiseen viikkoon asti. Jokainen voi tulostaa ohjelman ja keskustan kartan eri tapahtumapaikkoineen netistä. Vihoviimeiset versiot ilmestyvät nettisivulle tapahtumaviikolla.
– Taiteiden Yä on kaikkien osallistuvien toimijoiden, yritysten ja myyjien yhteinen ponnistus. Tervetuloa mukaan nauttimaan kulttuurista Salon ydinkeskustaan, Sanna Jousi ja Gildas Houessou toivottavat.

 

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: