Juttuarkisto

Salolaisilta tukea Ukrainaan

Salolaiset tukevat ukrainalaisia henkisesti ja taloudellisesti monin tavoin. Tukea voi antaa muun muassa Pelastusarmeijan keräyksen kautta ja seurakunta kohdisti sunnuntain kolehtivarat

Teijon Masuunin kevätkauden näyttelyt avautuvat

Teijon Masuunin kevätkauden näyttelyt avataan lauantaina. Masuunin galleriassa esittäytyy espoolainen Käki-ryhmä, jonka näyttelyssä on mukana erilaisia tekniikoita, pigmenttivedoksia, maalauksia alumiinilevylle, grafiikkakollaaseja

Vilpas haastaa Karhubasketin Salohallissa

Vilpas jatkaa Korisliigan ylempää jatkosarjaa lauantaina kotiottelulla sarjajohtaja Kauhajoen Karhubasketia vastaan. Salolaiset aloittivat jatkosarjan kahdella komealla vierasvoitolla Kouvoista ja Seagullsista, joten

Salon Seiskalta tukea omaishoitajille ja nuorisoliikuntaan

Naisten liikunnallinen hyväntekeväisyystapahtuma Salon Seiska järjestettiin viime vuonna poikkeuksellisesti syksyllä. Hyväntekeväisyyskohteiksi oli valittu Salon Viestin junioritoiminta sekä Salon Omaishoitajien yhdistys.-Tapahtuman tuottopotti

Lounaismaan Osuuspankilla hyvä vuosi

Toimialueen parantunut tilanne näkyi Salon, Someron ja Forssan alueilla toimivan OP Lounaismaan tuloksessa ja kehityksessä vuonna 2021. Toimitusjohtaja Jouni Hautala kertoo

Ompelimo oman kodin alakerrassa

Salolaiselle Tea Vasströmille oli peruskoulusta saakka selvillä ammatti, joka kiinnosti häntä kaikkein eniten.-Ompeluala veti puoleensa. Meillä on suvussa käsityöläisyyttä ja yrittäjähenkeä,

Kuusjoen Ukkokerho/Leidit ry toimii aktiivisesti

Kuusjoen Raatalassa, Saarelantien varrella sijaitsevan verstaan ovi aukeaa ja Pentti Vesanen toivottaa tulijan tervetulleeksi. Vesasen pihapiirissä sijaitsevalla verstaalla on hetken kuluttua