Juttuarkisto

Seitsemässä vuodessa harrastajasta Kansallisteatteriin

Kimmo Lehto 24-vuotiaalle salolaislähtöiselle Tuomas Nilssonille kuuluu hyvää. Helsingissä parhaillaan asuva ja opiskeleva Nilsson on juuri valmistunut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntaiteen koulutusohjelmasta

Seurakunta järjestää Reppuretkiä luontopoluilla

Martina Vara Salon seurakunnan varhaiskasvatus järjestää kerran kuussa ohjattuja retkiä lähiluontoon. Ohjatut retket tehdään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Ensimmäinen retki tehtiin

Teijon kansallispuisto laajenee Halikonlahden saarille

Varsinais-Suomen ELY-keskus hankki Salon kaupungilta kansallispuistoon liitettäväksi kolme Halikonlahden saarta Kirjakkalanselän ja Päälistön väliseltä vesialueelta: Kaisaaren, Mäntysaaren ja Papinsaaren. Puistoon hankittiin

Kunnostustyöt alkoivat Kirkkokadulla

Salonjokilaakso Salon keskustan katuja ja jalkakäytäviä kunnostetaan ja samalla parannetaan esteettömyyttä esimerkiksi tonttiliittymissä ja taloyhtiöiden sisäänkäyntien kohdalla. Tällä viikolla alkoivat kunnostustyöt

Perniön somekissat Helkatti ja Pirskatti

Elina Koskinen Monet muistavat ärtyisän näköisen Grumpy Catin, joka oli ensimmäisiä kissapuolisia somejulkkiksia. Grumpysta on aika jo jättänyt, mutta Perniön aluekappalaisen

Omintakeinen Cabaret Turun Kaupunginteatterissa

Katja Pölönen  Cabaret Turun KaupunginteatterissaPerustuu John van Druten näytelmään ja Christopher Isherwoodin tarinaan Sävellys John Kander, Teksti Joe Masteroff, Laulujen sanat Fred Ebb, Suomennos Esko Elstelä, Laulujen suomennos Jukka Virtanen Ohjaus ja

Herkkä kertomus äitiydestä Suomen Kansallisteatterissa

Kimmo Lehto Kaikki äidistäni Suomen KansallisteatterissaOhjaus Anne RautiainenAlkuperäinen elokuvakäsikirjoitus Pedro AlmodóvarNäytelmän käsikirjoitus Samuel AdamsonRooleissa Anna Airola, Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Aksa