Juttuarkisto

Hiirenloukku palaa Provinssiin

Agatha Christien kirjoittama murhamysteerio Hiirenloukku palaa sunnuntaina Teatteri Provinssin lavalle. Näytelmä sai ensi-iltansa Provinssin päänäyttämöllä vuonna 2020, mutta kokoontumisrajoitusten vuoksi esitystä

Kelloja siirretään kesäaikaan ensi sunnuntaina

Kesäaika alkaa tulevana viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 27. maaliskuuta aamuyöllä kello 3.00.Suomessa on noudatettu

Salon Minimaailmannäyttely avoinna

Osana Lastenkulttuurin maaliskuuta järjestettävä Minimaailmannäyttely esittelee erilaisia pienoismaailmoja eri puolilla Salon keskusta-aluetta ensi viikon loppuun asti. Näyttelyn voi kiertää omatoimisesti joko

Salon kaupunki tekee kulttuurikyselyn

Salon kaupunki haluaa selvittää kulttuurikyselyn avulla minkälainen kulttuurikaupunki Salo on tällä hetkellä ja millainen se voisi olla tulevaisuudessa. Kaupunki kertoo tiedotteessa,

Salon kaupunginjohtajan haku avautui

Salon uuden kaupunginjohtajan haku on avautunut tänään. Hakuaika päättyy tiistaina 12.4. klo 12. Kaupunki kertoo tiedottavansa hakijoista saman päivän aikana.Uutta kaupunginjohtajaa

SaloJazz kouluttaa jälleen nuoria muusikoita

SaloJazz järjestää maalis-toukokuussa rytmimusiikin koulutusta, jossa käsitellään yhtyesoiton perusteita ja improvisaatiota. Kolmen workshop-viikonlopun opetus sisältää sekä pienryhmäopetusta että yhtyetyöskentelyä. Suomen Kulttuurirahastolta