Juttuarkisto

Jere ja Venni odottavat joulupukkia

Vanhan Turuntien varrella sijaitsevassa talossa ollaan valmistautumassa uuteen päivään.Perheen äiti Johanna Lindén ja pojat, tammikuussa neljä vuotta täyttävä Jere sekä puolitoistavuotias

Korona Drive in näytteenotossa kuhinaa

Salossa otetaan koronanäytteitä ajanvarauksella sitä varten rakennetussa Drive in -näytteenottopisteessä pääterveysaseman parkkipaikalla C-oven läheisyydessä.Salon terveyskeskuksesta muistutetaan näytteenottoon tulevia täsmällisyydestä, sillä muutoin

Kotimaisen käsityön arvostus nousussa

Marraskuun hämäränä iltapäivänä iloinen puheensorina täyttää Helsingintiellä sijaitsevan Omppurinteen myymälän, kun seitsemän käsityöläistä on kokoontunut kertomaan ajatuksiaan kotimaisen käsityön tilasta. Kaikki

Itsenäisyyspäivän vietto alkoi Salossa

Itsenäisyyspäivän vietto alkoi Salossa seppeleenlaskulla Uskelan kirkonmäellä ja eri alueilla. Muutoin Salon kaupunki, seurakunta ja kansalaisjärjestöt juhlistavat itsenäisyyspäivää tänä vuonna virtuaalisesti

Mari Leppänen Turun arkkihiippakunnan uusi piispa

Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Mari Leppänen on valittu Turun arkkihiippakunnan seuraavaksi piispaksi. Leppänen sai vaalin toisella kierroksella 54,6 prosenttia annetuista äänistä.TM, FM